Pieni festivaali, kuuluisat esiintyjät

Ja kitara soi -festivaali tuo Lappeenrantaan muun muassa oopperalaulaja Pia Freundin ja säveltäjä Jukka Tiensuun.

Riina Nokso-Koivisto

Lappeenranta. Pienimuotoinen Ja kitara soi -festivaali tuo Lappeenrantaan klassisen musiikin isoja nimiä. Torstaina alkavan festivaalin avajaiskonsertissa kuullaan sopraano Pia Freundia.

— Pialle Lappeenranta on ennestään tuttu paikka. Hänhän voitti aikanaan Lappeenrannan laulukilpailut, festivaalin taiteellinen johtaja Jyrki Myllärinen sanoo.

Freundin ja Myllärisen yhteiskonsertin teemana on kansanlaulu.

— Espanjalaisia ja englantilaisia kansanlauluja, jotka on sovitettu uudella tavalla. Kitara soittaa perinteisen laulun päälle uudempaa musiikkia.

— Musiikki on silti hyvin helposti seurattavaa.

Eniten yleisöä on ennakkoon kiinnostanut perjantain konsertti, joka järjestetään Lappeenrannan Raatihuoneella. Konsertissa espanjalaistaiteilija Xavier Díaz-Latorre soittaa harvinaista instrumenttia, barokkiluuttua.

Myllärisen mukaan Díaz-Latorre on kansainvälisesti tunnettu taiteilija, joka on saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja sekä Espanjassa että Ranskassa. Díaz-Latorre konsertoi eri puolilla maailmaa ja on ollut mukana lukuisissa barokkioopperaproduktioissa. Hän myös opettaa luutunsoittoa ja kamarimusiikkia Katalonian musiikkikorkeakoulussa Barcelonassa ja on kysytty mestarikurssien opettaja.

— Jos pitäisi valita koko festivaalin helmi, ehkä se kuitenkin olisi lauantain konsertti, jossa on mukana säveltäjä Jukka Tiensuu, Myllärinen sanoo.

— Hän on yksi elävistä säveltäjistä, joita eniten ihailen. Tiensuun musiikin tunnistaa helposti hänen säveltämäkseen. Se on tosi jännää, mutta helposti lähestyttävää.

— Jukka itse soittaa konsertissa cembaloa.

Hauskin konsertti kuullaan Myllärisen mukaan sunnuntaina musiikkiopiston Helkiö-salissa. Konsertin teemana on Rakkautta ja draamaa 1800-luvun tyyliin.

— Tässä konsertissa saa vapaasti rikkoa etikettiä ja vaikka nauraa ääneen.

Konsertissa kuullaan erikoisia instrumenttiyhdistelmiä, kuten selloa ja live-elektroniikkaa.

Kitara soi -festivaali järjestetään jo 11:ttä kertaa.

— Olen todella tyytyväinen ohjelmaan, joka on monipuolinen. Jokainen konsertti eroaa muista tyylikaudeltaan.

— Olen hirveän iloinen myös siitä, että joka vuosi festivaali on saanut mukavasti yleisöä. Nytkin tiedän ihmisiä, jotka tulevat konserttiin Helsingistä asti.

Myllärinen iloitsee siitäkin, että viime vuosina myös Lappeenrannan kaupunki on panostanut festivaaliin. Nykyisin rahoituksesta noin puolet tulee kaupungilta ja puolet apurahoina.

— Ja vaikka saisimme kuinka ison budjetin, festivaalin tasoa se ei juuri pystyisi nostamaan. Se on jo nyt niin korkealla, vaikka itse sanonkin.

Ja kitara soi -festivaali 25.—28. lokakuuta Lappeenrannan musiikkiopiston Helkiö-salissa ja Raatihuoneella.

Pia Freund voitti Lappeenrannan laulukilpailut vuonna 1992. Sen jälkeen hän on tehnyt näyttävän uran oopperalaulajana.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto