Hirsihotellin rakentaminen alkaa

Ukonniemeen tulevan hirsikylän rakentaminen alkaa lähipäivinä. Ensi vuonna alkaa nousta myös kauppakeskus.

Timo Laitakari

Imatra. Kohonkankaan hirsikylän rakentaminen Imatralla alkaa aivan lähipäivinä. Ensimmäisenä käynnistyy hotellin rakentaminen. Urakkasopimus on allekirjoitettu tällä viikolla, kertoo aluetta kehittävän Kuusamo Hirsitalot Oy:n Ahti Suokas.

Alue sijaitsee Ukonniemessä aivan Imatran kylpylän kupeessa. Hirsirakenteisen Hotelli Ukonkankaan pitäisi avata ovensa syyskuussa. Hotellia ei ole tarkoitettu yksittäiselle matkailijalle, vaan se varataan aina kokonaisuudessaan.

Yksityishotelli on mitoitettu niin, että sinne mahtuu kerralla suunnilleen bussilastillinen ihmisiä. Kahden hengen huoneita on 29 eli vuodepaikkoja 58. Lisävuoteilla kapasiteetti kasvaa 87:ään.

Suokkaan mukaan hotellissa panostetaan yleisiin ja yhteisessä käytössä oleviin tiloihin.

Hotellin rakennuttaa kolmen venäläismiehen omistama, Lappeenrantaan rekisteröity Saimaatrast Oy. Rakentamisen tekee Iistä oleva rakennusyhtiö SSP-Group.

Myös hirsikylän muu rakentuminen näyttää etenevän. Imatran kaupunki päätti tiistaina myydä Kohonkankaantien ja Lammassaarentien kulmatontin Saimaatrastille.

Suokkaan mukaan tontille aletaan ensi vuoden lopulla rakentaa kauppakeskusta ja vastaanottoa.

Tontille tulee kaksi noin tuhannen neliön rakennusta, jotka yhdistyvät lasikäytävällä. Lomakylän vastaanottotilojen lisäksi tiloissa toimisi ainakin pieni marketti sekä kahvila- ja ravintolapalveluita.

Imatran kaupunki solmi keväällä sopimuksen Kohonkankaan alueen kehittämisestä Kuusamo Hirsitalot Oy:n kanssa. Silloin sovittiin neljän korttelialueen rakentamisesta ja optiot lisäalueista.

Pääosin alue täyttyisi loma-asunnoista. Suokkaan mukaan hotellin ja kauppakeskuksen lisäksi nyt on sovittu myös ensimmäisten neljän lomarakennuksen eli 12 huoneiston tekemisestä. Rakennuksista kahdessa on kaksi ja kahdessa neljä noin sadan neliön huoneistoa. Talot rakennuttaa venäläisomistuksessa olevat kiinteistöyhtiöt.

Suokaan mukaan huoneistot tulevat pääosin vuokrattaviksi. Myöhemmin alueelle tullee myös viikko-osakkeita.

Kaikki alueen lomahuoneistot on tarkoitus rakentaa samanlaisiin kahden ja neljän huoneiston hirsitaloihin. Kaupungin kanssa tehty sopimus edellyttää, että ensimmäisen vaiheen rakentaminen on valmis 2016 lopussa.

Kohokankaan lomakylän suunnitelmat ovat kunnianhimoiset. Pelkästään ensimmäisen vaiheen kortteleihin mahtuu satakunta loma-asuntoa. Jos optiotkin toteutuvat, Kohokankaantien varteen syntyy hirsistä lomarakennusta noin 30?000 neliön verran.

Kuusamo Hirsitalojen rooli Kohokankaalla on investoijien etsiminen ja kokonaisuuden hallinta. Varsinaisen rakentamisen ja investoinnit hoitavat muut. Yhtiö myös toimittaa rakentajille hirsipaketit taloihin.

Kuusamo Hirsitalot

Kuusamo Hirsitalot Oy on Suomen suurimpia hirsitalo- ja huvilavalmistajia.

Yhtiön omistavat puoliksi Virranniemen ja Orjasniemen suvut suoraan ja eri yhtiöiden kautta.

Virranniemet omistavat myös Pölkky Oy:n, joka on Pohjois-Suomen merkittävin puunjalostaja ja sahuri.

Yhtiön talous on erittäin vahva, ja luottoluokitukseltaan se on parasta kolmen A:n ryhmää.

Viime vuonna se teki noin 13 miljoonan euron liikevaihdon.

Viime huhtikussa Kuusamo Hirsitalot teki Imatran kaupungin kanssa sopimuksen Kohonkankaan alueen kehittämisestä loma-asuntoalueeksi.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on hieman hidastanut hanketta. Aikatauluja on lykätty vuodella ja ensimmäisen vaiheen pitäisi olla valmis 2016.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari