Jari Willman palaa Taipalsaarelle

Taipalsaaren kunnanjohtaja kypsyi Kontiolahden vetkutteluun. Taipalsaaren päättäjät yllättyivät puolitoista vuotta virkavapaalla olleen Willmanin päätöksestä.

Anne Kotiharju

TAIPALSAARI. Jari Willman palaa Taipalsaaren kunnanjohtajaksi. Willman perui hakemuksensa Kontiolahdelle, kun hakua oli päätetty maanantaina vielä jatkaa.

-Tässä vaiheessa minulle riitti. Ajattelin, että lähden takaisin Taipalsaarelle. Homma on venynyt Kontiolahdella ihan riittävästi, perustelee Willman.

Kunnanjohtajaksi pienellä äänten enemmistöllä Kontiolahdelle puolitoista vuotta sitten valittu Willman on hoitanut kunnanjohtajan työtä väliaikaisena. Vaikka edellisen erotetun kunnanjohtajan valitus oli sittemmin hylätty, Kontiolahti oli pistänyt kunnanjohtajan viran toistamiseen avoimeen hakuun.

-Koen, että en ole saanut päättäjiltä riittävästi tukea tähänkään mennessä.

Willman kaavailee aloittavansa Taipalsaarella helmi-maaliskuussa. Kontiolahdelle valitaan uusi kunnanjohtaja helmikuussa. Willmanin jatkettu virkavapaus Taipalsaarelta päättyy maaliskuun lopussa.

Perhe on pysynyt Taipalsaarella koko ajan.

-Alun perin tämän epätietoisuuden ajan piti kestää puoli vuotta, mutta nyt on mennyt puolitoista. Perheenkin kannalta oli aika tehdä päätös.

Willman toteaa haasteiden olevan suuria niin varuskunnan menettäneellä Kontiolahdella kuin Taipalsaarellakin.

-Mutta onko niitä haettuja ihmemiehiä olemassakaan. Kaikilla on omat puutteensa.

Willmanin mielestä yhteistyö sujui Kontiolahdella, mutta alkuperäinen täpärä valinta heijasteli pitkin matkaa.

-Lisäksi ajamani tiukka talouslinja ei miellyttänyt kaikkia.

Taipalsaaren valtuuston puheenjohtaja Anni Laihanen (kok.) on uudesta tilanteesta hämillään.

-Lähtökohtaisesti meillä kaikilla on ollut se ajatus, että kun Willman on halunnut hakeutua meiltä pois, niin hän myös jatkaa Kontiolahdella. Epävarma aika on ollut Taipalsaarellekin vähän hankalaa.

Laihasen mielestä väliaikaisratkaisu on toiminut kuitenkin erittäin hyvin. Vs kunnanjohtajana on ollut hallintojohtaja Mikko Hietamies.

-Tämä on nyt vähän piinallinen tilanne. Kiusallista tilanteen roikottaminen on ollut puolin ja toisin.

Laihanen haluaa vielä katsoa, mihin päädytään.

-Onko Kontiolahdella sanottu viimeinen sana?

Valtuuston varapuheenjohtaja Matti Karhu (Ts-liike) pitää tilannetta harmillisena Willmanin kannalta.

-Hän on Pohjois-Karjalasta kotoisin ja olisi voinut palata kotiseudulleen.

KUVATEKSTI

Tuuli Truhponen

-Kun Kontiolahden päättäjät eivät olleet tyytyväisiä hakijoihin, joista olin yksi, oli aika pistää peli poikki, perustelee va Kontiolahden kunnanjohtaja Jari Willman paluupäätöstään Taipalsaarelle. Taipalsaaren vs kunnanjohtajana on toiminut Mikko Hietamies (vas.). Kuva valtuustosta vuodelta 2009.

Willman aloitti Taipalsaarella 10 vuotta sitten

Jari Willman valittiin 14 000 asukkaan Kontiolahden kunnanjohtajaksi viime vuoden kesäkuussa.

Willman valittiin väliaikaiseen virkaan, koska edellinen johtaja oli valittanut irtisanomisestaan.

KHO hylkäsi valituksen. Kontiolahti julisti kunnanjohtajan viran uudelleen avoimeen hakuun. Willman haki taas virkaa.

17.12. hakua päätettiin jatkaa. Willman päätti vetää hakemuksensa pois.

Taipalsaaren kunnanjohtajan tehtäviä on hoitanut viransijaisena hallintojohtaja Mikko Hietamies.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju