Pien-Saimaa yllätti iloisesti

Pien-Saimaan veden laatu oli syksyllä selvästi odotettua parempi. Helpotuksesta ei kuitenkaan voida huokaista.

Katja Remsu

LAPPEENRANTA. Pien-Saimaan veden laatu oli tämän syksyn näytteissä yllättävän hyvä. Kesän ja syksyn sateet toivat paljon ravinteita vesiin, minkä vuoksi veden laadun pelättiin heikkenevän selvästi. Syksyksi odotettiin myös laajoja leväkukintoja.

— Ennuste oli heikko, joten tulos on yllättänyt erittäin positiivisesti, sanoo projektikoordinaattori Raija Aura Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta.

— Näytteiden lisäksi Pien-Saimaan parempi kunto on näkynyt siinä, että leväilmoituksia tuli tänä vuonna selvästi aikaisempaa vähemmän. Myös verkkojen limoittuminen on ollut melko vähäistä.

Runsaiden sateiden vaikutus nähtiin Pien-Saimaassa hyvin vuosien 2008—2009 talvena. Silloin levää nousi pilkkireikiinkin.

— Se oli erittäin paha talvi Pien-Saimaan kannalta. Sateiden lisäksi vesistöjä rasittivat kesän hellejaksot.

Nyt Pien-Saimaan parempaa vointia voidaan perustella ainakin viileällä kesällä. Se teki veden kerrostuneisuusajasta aikaisempia vuosia lyhyemmän.

Hellekesinä vesi kerrostuu voimakkaasti ja pitkäksi ajaksi. Purkautuminen saattaa tapahtua vasta syys-lokakuun vaihteessa. Tänä vuonna veden lämpökerrokset purkautuivat jo elokuussa.

— Esimerkiksi Riutanselällä raskain, neliasteinen vesi seisoo 20 metrin syvyydessä. Usein sieltä loppuu happi viimeistään syyskesällä, mikä aiheuttaa sen että pohjasta irtoaa ravinteita. Nyt tätä ei tapahtunut niin voimakkaasti, sillä veden kerrostuminen purkautui aikaisemmin, Aura selvittää.

Pien-Saimaan veden laatu vaihtelee kuitenkin selvästi vesistön eri osissa. Suur-Saimaalta Vehkataipaleen pumppulaitoksen kautta tuleva vesi oli laadultaan erinomaista. Riutanselällä, Taipalsaaren edustalla ja Piiluvan—Sunisenselällä sekä Läntisen Pien-Saimaan itäosissa veden laatu oli hyvä.

Maavedellä, Laitsaaren- ja Koneenselällä sekä Jokilahdessa veden laatu on tyydyttävä ja Lavikanlahdella heikko.

Myös vuosien ja vuodenaikojen välillä on suuria eroja.

— Ei tässä vielä kannata huokaista helpotuksesta. Pelkästään tämän näytteenottokierroksen perusteella ei voida tehdä suuria johtopäätöksiä Pien-Saimaan tilasta. Lisäksi syksyllä vesistö on aina parhaassa kunnossa, Aura sanoo.

Läntisen Pien-Saimaan ja Maaveden veden laatua seurataan vähintään neljä kertaa vuodessa 16—19 näytepisteellä. Lisäksi Taipalsaaren Riutanselän automaattinen mittauslautta lähettää jatkuvasti tietoa veden happipitoisuudesta, sameudesta sekä levämäärästä.

Kirjoittaja:
Katja Remsu