Purettavaa riittää 20 vuodeksi

Lappeenrannan kaupunki omistaa yli 90 elinkaarensa päähän tullutta rakennusta, kioskeja, navettoja, latoja. Niistä ei ole kaupungille muuta kuin riesaa. Myytäviä rakennuksia on noin 70.

Heikki Sairanen

LAPPEENRANTA. Lappeenrannassa on paljon purkukuntoisia rakennuksia. Yksistään Lappeenrannan kaupunki omistaa yli 90 elinkaarensa päähän tullutta rakennusta. Purkukuntoiset rakennukset ovat tulleet kaupungin syliin yleensä maanhankinnan yhteydessä.

-Kaupungille ne ovat vain riesana, sanoo Lappeenrannan tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen.

Ihan lähitulevaisuudessa niitä ei saada maan tasalle. Koponen arvioi, että kaikkien rakennusten purkamiseen kuluu ainakin 10-20 vuotta.

LAPPEENRANNAN kaupungin omistamat rakennukset on listattu pidettäviin, jalostettaviin, myytäviin ja purettaviin rakennuksiin. Purettavien joukossa on lähes kaikkea mahdollista: latoja, navettoja, kioskeja, saunoja ja asuin- ja talousrakennuksia.

Mukana listalla on myös Luukkaan päiväkoti, joka pistetään kylmilleen alkuvuodesta. Päiväkoti on käyttökiellossa.

-Sitä ei ole enää järkeä kunnostaa, Koponen sanoo.

Myös päiväkodin purkaminen maksaa paljon, Koposen mukaan jopa turkasen paljon.

-Sen purkaminen on noin 100?000 euron haarukassa. Rakennusten purkamisessakin on nykyisin tarkat määräykset. Ei niitä niin vain mennä ajamaan maan tasalle.

Luukkaan päiväkodin lisäksi Lauritsalasta poistuu myös muun muassa taksiasema. Luukkaanrinne yhdestä puretaan asuin- ja talousrakennus sekä sauna ja maakellari.

PURETTAVIIN rakennuksiin kuuluvat myös Kansalaistorin kioskit. Niissä ei ole mitään säilytettävää. Purkutyön aikataulua Koponen ei tiedä. Siitä ei ole päätetty.

-Kenties purkaminen tapahtuu siinä vaiheessa, kun torin kunnostus alkaa, resurssien salliessa.

Siihen saattaa kulua vielä vuosia.

MYYTÄVIÄ rakennuksia kaupungilla on noin 70. Niitä kaupunki yrittää kaupata jatkuvasti. Kaikille kohteille vain on vaikea löytää uutta isäntää.

-Tavoitteena on, että tällä hetkellä kaikki myytäviin luokitellut rakennukset olisi myyty 5-10 vuodessa, Koponen sanoo.

Myytävien joukossa on muun muassa asuinrakennuksia, päiväkoteja, pienkerrostalo, huvila ja kesäasunto. Myyntilistalla on myös kaupunginteatteri ja studioteatteri.

KUVATEKSTI

Mika Strandén

Kansalaistorilla olevat kioskirakennukset poistuvat maisemasta.

Käyttökiellossa oleva Luukkaan päiväkoti puretaan ja tilalle tulee jollakin aikataululla omakotiasutusta.

Purettavia rakennuksia:

Mustola, Heimosillantie, lato.

Tototie 10 ja 8, asuin- ja talousrakennukset.

Korvenkylän päiväkoti.

Pelkolantie 93, asuinrakennus.

Liikantie 55, asuin- ja navettarakennus, aitta.

Myytäviä rakennuksia:

Ylämaa-talo, Koskentie.

Joutsenon musiikkikoulu, Kesolantie.

Kaupunginteatteri ja studioteatteri, Valtakatu.

Sammonkoti, Hietakalliontie.

Tiuru, kemistin talo, Caprintie.

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen