Jättikoulun tilat jaettiin

Lappeenranta. Kimpisessä aloittaa syksyllä toimintansa Lappeenrannan suurin koulu. Pohjolankadun tiloissa koulutyönsä aloittaa 850 ala- ja yläkoululaista.

Matti Saarela

Kimpisen kampuksen tilat on jaettu pienten ja suurten koululaisten kesken odottamaan lukukauden alkua. Oppilaiden huoltajille on lähetty tiedote tilajärjestelyistä. Oppilailla oli mahdollisuus tutustua uusiin koulutiloihin tiistaina.

Pienet alakoululaiset ensimmäisestä kolmanteen vuosiluokkaan aloittavat syksyllä opintiensä Peltolan koulun tiloissa.

Lukiolaiset valloittavat itselleen Kimpisen koulun.

Kadun toisella puolella, ammattikorkeakoululta perinnöksi jääneissä tiloissa jatkavat opintiellä kaikki muut peruskoululaiset neljännestä luokasta yhdeksänteen luokkaan asti.

-Lauritsalassa on toiminut yhtenäiskoulu jo useita vuosia. Alakoululaiset ja yläkoululaiset käyvät kuitenkin koulua eri rakennuksissa. Tässä mittakaavassa tämä on ensimmäinen koulu Lappeenrannassa, jossa osa alakoululaisista ja yläkoululaiset käyvät koulua samassa rakennuksessa, rehtori Tomi Valkeapää kertoo.

Yhteensä Kimpisen kampuksella arkisen aherruksensa aloittaa lähes yli 1 200 lasta ja nuorta. Peruskoululaisia tästä joukosta on noin 850, lukiolaisia vähän vaille 400 ja esikoululaisia noin 20.

Musiikkiluokat sijoitetaan Pohjolankadun tiloihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muista alakoulun kolmasluokkalaisista poiketen, musiikkiluokalla aloittavat kolmoset sijoitetaan Pohjolankadun tiloihin.

-Musiikkiluokat muodostavat oman kokonaisuutensa. Siksi musiikkiluokalla aloittavat siirtyvät Pohjolankadun tiloihin, vaikka muut kolmosluokkalaiset jatkavat Peltolan koulun tiloissa, Valkeapää selvittää.

Iltapäiväkerhoja tulee kaksi, toinen Peltolaan ja toinen Pohjolankatu 23:een.

-Kaikissa taloissa on siis omat toimintonsa, mutta yhteistyötä tehdään tiiviisti ja tilat ovat mahdollisuuksien mukaan joustavassa yhteiskäytössä, Valkeapää kertoo Esimerkiksi varsinaiset liikuntasalit sijaitsevat lukion rakennuksessa ja kaikkien oppilaiden ruokailut puolestaan tapahtuvat Pohjolankadun ruokalassa.

Pihoja oppilaiden käytössä on yhteensä kolme. Peltolan piha säilyy jotakuinkin entisellään ja sen ensisijainen tarkoitus on toimia leikkipihana pienimmille oppilaille. Kimpisen lukion piha muuntuu kesän aikana leikki- ja pelipihaksi kaikenikäisille oppilaille. Pohjolankatu 23:n sisäpihan toivotaan pikkuhiljaa muotoutuvan ajanvietepihaksi.

Kirjoittaja:
Matti Saarela