Siunattua matkaa Saimaalle

Lappeenranta. Saimaan matkustajalaivoille ja pelastusaluksille vihmottiin siunaus Lappeenrannan satamassa. Risteilykesän alku näyttää varauksien mukaan lupaavalta.

Leena Sallinen

Perinteinen laivojen siunaustilaisuus saatteli alkuun Saimaan risteilykesän Lappeenrannan satamassa maanantai-iltana.

-Pyhitetyn veden vihmomisella siunataan laivat, niiden henkilökunta ja niissä matkustavat, isä Markus esitteli toimitusta.

Isä Markus on Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan eläkkeellä oleva kirkkoherra Markus Petsalo. Luterilaista seurakuntaa edusti Matti-pappi eli pastori Matti J. Kuronen.

-Siunaus on kuin paukkuliivit. Kun ne tiukan paikan tullen laukeavat, armo rupeaa kannattelemaan, Kuronen luonnehti toimituksen merkitystä.

Siunauksen saivat Lappeenrannasta liikennöivät matkustajalaivat ja pelastusalukset alkaen Totti-aluksesta. Sen kannella Lappeenrannan meripelastusseuran puheenjohtaja Vesa Kettunen miehistöineen toivoi turvallista kesää Saimaalle.

-Viime vuonna oli vajaat 40 lähtöä. Avunannot konerikoissa oli yleisin tehtävä. Kahdesti oli kyseessä ihmishenkien pelastus, Kettunen kertoi.

Meripelastusseura toimii yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa.

Seuran alus on Kettusen mukaan miehistöineen lähtövalmiudessa työaikana eli kello 7-17 tunnissa, muina aikoina puolessa tunnissa.

-Ykkösalus on Villimies. Totti on ensisijaisesti koulutuskäytössä.

Seppo Suutarin Suvi-Ellen on risteilykäytössä tilausten mukaan. Aluksen pääetappi on Pien-Saimaan Riutansaari, jossa Suutarilla on tukikohta.

-Nyt näyttää hyvältä. Kun säät paranivat, kalenteri on alkukesäksi täyttynyt mukavasti, Suutari kertoi.

Euron varjo leijuu kuitenkin kesänäkymien yllä.

-Jos tiukennetaan rahahanoja, ja talous menee alaspäin, se tietää lovea myös meille.

Mukavasti ennakkotilauksia on myös Carelialla ja Brahella, kertoi Saimaa Travelin toimitusjohtaja Kirsti Laine.

-Brahella on meillä kolmas kesä, ja tuntuu, että nyt on löydetty tämä uusi tuote.

Laivoissa matkustajissa oli Laineen mukaan viime vuonna 46 eri kansallisuutta, ja ulkomaalaisia kaikkiaan 15 prosenttia.

-Kasvupotentiaalia ovat venäläiset ja keskieurooppalaiset, tietysti myös suomalaiset.

Matkailun kehittämisestä Lappeenrannan seudun elinkeinoyhtiö Wirmassa vastaava Antti Tuomaala muistutti viime aikojen uutisista, joiden mukaan venäläisten matkailu kaakkoon yskii.

-Ennätyskasvu ei voi aina jatkua, hän totesi.

Matkailuelinkeinolla menee Tuomaalan mukaan Lappeenrannan seudulla kuitenkin edelleen hyvin.

-Alueen matkailumarkkinointia tehdään Saimaaseen tukeutuen, ja risteilyt ovat siinä tärkeä osa.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen