Säänjärvi löysi onnenkivensä

Pomon rautakoura käy joskus hiljaa, joskus äänekkäästi.

Kirjoittaja:
Savitaipale. Curling-joukkueen pelit sujuvat ykkösdivisioonassa. Tavoitteena ovat hyvät ja tasaiset pelit.

Anne Kokkonen

TORINON olympialaisista alkanut curling-innostus jatkuu Savitaipaleella. Paikallinen curling-rata on edelleen säännöllisessä käytössä, ja Säänjärvi curling pelaa ainoana savitaipalelaisjoukkueena lajinsa ykkösdivisioonassa.

Vuoden verran harjoitelleelle joukkueelle saavutus on erinomainen. Etenkin kun tosissaan on pelattu vasta tällä kaudella.

Ykkösheittäjä Jorma Kokkolan mukaan käänne tapahtui Tallinnan turnauksessa viime lokakuussa. Mukana oli 40 joukkuetta seitsemästä maasta ja savitaipalelaisten sijoitus oli kymmenes. Vain yksi suomalaisjoukkue pelasi Tallinnassa Säänjärvi curlingia paremmin.

-Se turnaus vahvisti uskoa, Kokkola tunnustaa.

 

SÄÄNJÄRVEN kylä on ollut innostuksen pesä koko curling-buumin ajan. Kokkoloista ensimmäisenä lajiin hurahti Anneli Kokkola, joukkueen huoltajavalmentaja.

-Emäntä houkutteli pojan mukaan. Itse sinnittelin poissa kaksi vuotta, Jorma Kokkola muistelee.

Nyt Tomi Kokkola toimii joukkueen kapteenina. Säänjärveltä on myös joukkueen kolmosheittäjä Jouni Jukkara, mutta kakkosheittäjä Riku Toura löytyi naapurikylästä Heitunlahdesta.

Joukkue harjoittelee yhdessä yhdestä kolmeen kertaan viikossa, sillä työt tahtovat haitata harrastamista. Suomen parhaat curling-joukkueet harjoittelevat moninkertaisesti, joten huippumenestyksestä ei toistaiseksi kannata haaveilla.

-Tämä harjoitusmäärä riittää ykkösdivisioonaan, jossa olemme nyt neljäntenä, kun kolmannes sarjasta on pelattu. Tavoitteita ei ole asetettu: pääasia, että pelit ovat hyviä ja tasaisia, Tomi Kokkola toteaa.

 

SAVITAIPALELAISTEN nousua on luonnehdittu historialliseksi. Joukkue oli ensimmäinen, joka kykeni nousemaan ensiyrittämällä karsintojen kautta suoraan ensimmäiseen divisioonaan. Mestaruussarjapaikkakin jäi lokakuun lopulla pidetyissä avoimissa SM-karsinnoissa vain yhden voiton päähän.

Säänjärvi curlingin peliä seuranneet kehuvat joukkueen tekniikkaa ja taktiikkaa. Jorma Kokkolan mielestä curling on ehdottomasti yhden pään peliä, jossa jokainen peli pitää voittaa.

-Ja se yksi pää on jokaisella hartioilla. Jos ei malta keskittyä, pelistä ei tule mitään, Kokkola tähdentää.

Yleisön kannustus ei vaikuta suorittamiseen, sillä massojen kiinnostuksen herääminen vaatisi uutta Torinon ihmettä. Olympiapaikan karkaaminen onkin yleinen surunaihe curling-piireissä.

Säänjärvi curling pelaa ensi viikonloppuna sarjapelejä Vierumäellä. Kotihallin ovet ovat auki kiinnostuneille keskiviikkoiltaisin, ja alkuvuodesta pelattavaan Savitaipale-sarjaan odotetaan myös joukkueita.

 

Savitaipaleen lyhyt curling-historia

2000: Savitaipaleen jäähalli valmistui, curling-merkit maalattiin kiekkokaukaloon.

2006: Erillinen curling-rata valmistui jäähallin yhteyteen.

2008: Curlingin harrastussarja käynnistyi.

2013: Säänjärvi curling nousi ensimmäiseen divisioonaan.

Anne Kokkonen