Kuvat jäävät todisteeksi suuresta muutoksesta Lappeenrannan keskeisimmässä korttelissa. Valtakadun, Kirkkokadun ja Koulukadun kulmauksessa lähes 80 vuotta seissyt kauppiastalo on enää muisto vain.
Keltainen Tapanaisen talo on tuttu varsinkin vanhemmille ikäpolville, jotka ovat vuosien mittaan asioineet sen moninaisissa liikkeissä. Nuoremmat ehtivät ihailla taiteilijaporukan toteuttamaa hirvi- ja karhuaiheista seinämaalausta palomuurissa.
Vuonna 1935 Lappeenrannan kaupunkikuva oli niin ikään muutoksen tilassa. Esikaupunkien alueliitos vuonna 1932 oli kolminkertaistanut väkimäärän peräti 12 000:een, ja uusi asemakaavakin oli valmisteilla.
Kauppa valtasi keskustaa, asutus siirtyi kohti laitamia.
Kuninkaankadun (nykyisen Koulukadun) ja Kirkkokadun kulmatontilla seisoi Teleginin kauppakartano, jossa piti sekatavaraliikettä Tapanaisen suku. Tapanaisen Toivo-poikaa kiinnosti lakimiehen ura. Hän etenikin varatuomariksi ja pankinjohtajaksi, Lappeenrannan vahvaksi vaikuttajaksi.
Tapanainen oli pääosakas Oy Kirkkolassa, joka vuonna 1935 osti kauppakartanon tontin. Uusi omistaja purki puurakennukset ja rakennutti tilalle kaksi kulmataloa. Niiden ensimmäisessä kerroksessa oli 12 liiketilaa, yläkerta oli asuntoina.
Virallisissa dokumenteissa kortteli on numero 2-7-26 ja rakennuksen nimi Kirkkola, mutta kansan suussa siitä tuli Tapanaisen talo.
Sijainti vilkkaan linja-autoaseman vieressä oli mainio. Asiakkaita riitti niin Hietamiehen lelu- ja paperikauppaan kuin Henrikssonin kenkäkauppaan, jotka olivat ensimmäisiä tulokkaita.
Lemin isännät kävivät juttelemassa myös kellosepänliikkeessä, muistaa lappeenrantalainen Ritva-Liisa Pettinen. Hänen isänsä Niilo Pettinen osti Tapanaisen talosta kelloliikkeen vuonna 1950, kun edellinen omistaja Herman Saastamoinen muutti Kanadaan.
Pettisen perhe asui ennen sotia Käkisalmessa, josta oli lähdetty evakkoon Sulkavalle.
– Isällä oli siellä hyvä asiakaskunta ja hän viihtyi pienessä pitäjässä. Äiti kuitenkin halusi kaupunkiin, Ritva-Liisa Pettinen kertoo.
Myös perheen tytär Hilkka kouluttautui kellosepäksi ja työskenteli liikkeessä, kunnes meni naimisiin vuonna 1954.
Ritva-Liisa Pettinen muistaa talosta takahuoneen kuopalle kuluneen puulattian. Pihan puolella oli kelloseppien työskentelytilat, ja jos pikkuinen kellon ruuvi putosi lattialle, sitä oli lähes mahdoton löytää, Takahuoneen ihmeellisyyksiä olivat kalterit ikkunoissa sekä lasikaappi, jossa kellojen käyntiä tarkkailtiin. Kun kaapin oven avasi, kuului joka puolelta vimmattu tikitys.
Lapsiasiakkaita kelloseppämestari ilahdutti laittamalla kaikki kellot lyömään ja kukkumaan yhtaikaa.
Niilo Pettinen myi liikkeensä vuonna 1970.
Muissakin liikehuoneistoissa omistajat vaihtuivat moneen kertaan. Talossa toimi muun muassa parturi, sähköliike ja vaatekauppa sekä Toivo Tapanaisen Ella-vaimon kemikalio. Viimeisinä vuosina vuokralaisina oli kaihdinliike ja thaihieronta.
Uskollisin oli Kangas-Kulma. Kun Vappu Ihalainen osti liiketilan vuonna 1975, hänelle heitettiin, että ”ai menit siihen purettavaan taloon”.
Kangaskauppa muutti vasta viime vuonna Valtakadun toiselle puolelle, josta Ihalainen on seurannut purkutöitä.
Ihalainen kehuu keskeistä sijaintia, mutta huono puoli oli, että näyteikkunoita rikottiin.
– Ennätys oli 24 kertaa vuoden aikana.
Vähitellen talo rappeutui. Vuokralaiset eivät juuri viitsineet tehdä remonttia, koska vuokrilla oli taipumus silloin nousta, Ihalainen kertoo.
Häntä rapistuminen ei haitannut.
Yläkerran kylpyhuoneesta vesi valui alakertaan, joten asukas ei käyttänyt suihkua. Kun yläkertaan tuli vieraita, jotka kävivät suihkussa, asukas varoitti Ihalaista etukäteen.
– Laitoin vadin ja ämpärin alle ja siirsin kankaita syrjään.
Tapanaisen talo nousi valtakunnan julkisuuteen 2000-luvun lopulla niin sanotun Huhtiniemen mysteerin yhteydessä. Luiden lisäksi kaivettiin esiin sotatuomari Tapanaisen mahdollinen osuus jatkosodan rintamakarkurien teloituksissa. Huhtiniemen luurangot paljastuivat 1800-luvun vainajiksi, mikä ei kuopannut huhuja.
Ihalaistakin tuli jututtamaan erikoiselta vaikuttanut mies, mutta kauppias piti suunsa supussa.
Talon loppulaskenta alkoi kesällä 2004, kun Koulukadun puoleinen osa paloi. Silloin Ihalainen teki kaikessa rauhassa kauppaa palomuurin suojaamassa osassa, kunnes poliisit kehottivat häntä sulkemaan myymälän.
– Tuli pelko, että onko tämä nyt tässä.
Palon myötä mahdolliset suojelu- ja säilytysaikeet hiipuivat, ja korttelin muutos vauhdittui.
Tapanaisen perikunta myi kiinteistön vuonna 2008 rakennusyhtiö Okalle, nykyiselle Lemminkäiselle, joka ryhtyi suunnittelemaan Etelä-Karjalan osuuspankin kanssa uudisrakennusta.
Viimeinen asukas muutti pois kesällä 2011. Sisätilat valtasi hävityksen kauhistus, ja kuntotutkimuksessa rakennus todettiin vaaralliseksi. Autio talo houkutteli kutsumattomia vieraita.
Vastarintaliike yritti vielä viime vuonna pelastaa Tapanaisen talon, kun tutkija Marja Vuorinen valitti City-korttelin kaavasta Kouvolan hallinto-oikeuteen. Oikeus hylkäsi valituksen, ja purkajat aloittivat työnsä.
Lähteitä: Lappeenrannan valtuuston asiakirjat 25.3.2013, mm. Lemminkäisen tilaama ja Pöyryn toteuttama rakennushistoriaselvitys sekä Mervi Kansonen – Arja Roivainen: Wähittäis- ja paljottaiskauppaa tarpeellisilla teoksilla. Kauppiastaloja ja kauppiaita Lappeenrannassa.
Lemin isännät kävivät juttelemassa myös kellosepänliikkeessä.
Ritva-Liisa Pettinen
Kauppa valtasi keskustaa, asutus siirtyi kohti laitamia.
Kansan suussa siitä tuli Tapanaisen talo.
Leena Härkönen