Mainoksia on odotettu

Lappeenranta. Osa kauppakeskus Caprin yrittäjistä on tyytymättömiä kauppakeskuksen markkinointiin. Tienvarsiopasteille ei ole saatu ELY-keskuksen lupaa.

Kirjoittaja:
Matti Saarela

Rauhan kylpyläalueella toimivassa kauppakeskus Caprissa oli keskiviikkona iltapäivällä hiljaista. Kauppakeskuksen yrittäjät ovat silti luottavaisia. Kylpylän yhteydessä toimiva kauppakeskus hengittää sesonkien tahtiin.

-Viikonloppuna meillä oli noin 450 kävijää, teemapuiston vuoropäällikkö Sanna Pokkinen kertoi.

Pokkisen mukaan nyt on menossa sesonkien väliviikko. Suomalaisten hiihtolomat alkavat olla ohi ja Venäjällä koululaisten hiihtolomat alkavat vasta ensi viikolla.

Heinäkuussa aloittaneen kauppakeskuksen liikkeistä vain yksi on lopettanut Caprissa ja siirtänyt toimintansa muualle. Osa kauppakeskuksen yrittäjistä on kuitenkin pettyneitä liikekeskuksen markkinointiin.

-Kaupankäynti vilkastuu, kun opasteet saadaan kuntoon. Tähän yleiseen kiireeseen verrattuna homma on kestänyt kauan, Riipisen riista- ja matkamuistomyymälän yrittäjä Markus Riipinen arveli.

 

Kauppakeskuksen kauppiailla on tiloja vuokraavan Holiday Clubin toimista tai toimettomuudesta myös huomattavasti kärkevämpiä mielipiteitä.

Riipisen mukaan kauppakeskuksessa ei ole käynyt väkeä missään vaiheessa tungokseen asti. Toiminnan kannattavuus on ollut kiikun kaakun.

 

Ruplan kurssin nopea aleneminen näkyy Caprissa toimivien liikkeiden myynnissä. Siitä kaikki ovat yhtä mieltä. Odotukset ovat kuitenkin edelleen valoisat.

-Minä olen optimisti ja tulevaisuuden suhteen toiveikas, Crocs Store Saimaan yrittäjä Susanna Lehtonen kiteyttää.

Lehtonen muistuttaa, että ensi kesänä nähdään vasta ensimmäinen kesäsesonki kokonaan. Silloin kauppakeskuksen palvelut tavoittavat koko kesän ajan myös veneilijät ja kesäasukkaat.

-Nyt me olemme saaneet opastekyltit myös tuonne risteykseen, josta tänne ajetaan, Lehtonen muistuttaa.

 

Holiday Clubin markkinointiviestintäpäällikön Hannele Eskelisen mukaan tienvarsiopasteet ovat viivästyneet siksi, ettei Kaakkois-Suomen ELY-keskus ole antanut lupaa niiden pystyttämiseen.

-Olemme ostaneet niiden tilalle mainostilaa tienvarsitauluista molemmin puolin liittymää ja yhdestä lähellä rajaa. Olemme saaneet Lappeenrannan kaupungilta luvan pystyttää myös opastetaulun kaupungin maalle ja se on nyt paikoillaan, Eskelinen kertoo.

Matti Saarela