Pölyräjähdyksestä sakot Kaukaan Voimalle Lappeenranta

Käräjäoikeuden mukaan räjähdys aiheutti vakavan vaaratilanteen.

Kirjoittaja:
Matti Riihelä

Lappeenrannassa toimiva Kaukaan Voima on tuomittu yhteisösakkoon ja yhtiön johtoportaan työntekijä sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Etelä-Karjalan käräjäoikeus määräsi tiistaina yhtiölle 8?000 euron yhteisösakon ja työntekijälle runsaan 800 euron sakot vajaat kaksi vuotta sitten tapahtuneesta pölyräjähdyksestä.

Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä, mutta syyttäjän mukaan räjähdys oli sellainen, että se oli aiheuttanut polttoaineen vastaanottopaikalla ja seulomossa työskenteleville vakavan hengen tai terveyden vaaran. Räjähdys vaurioitti rakennuksia.

 

Kihlakunnansyyttäjä Ilpo Kohosen mukaan työturvallisuusmääräyksiä oli rikottu ennen onnettomuutta.

Biovoimalaitoksella, jossa räjähdys tapahtui, oli käytetty ainakin lokakuusta 2010 lähtien polttoaineena Venäjältä hankittua vanerijätettä, niin sanottua polttomujua. Se sisälsi hiontapölyä, sahanpurua ja vanerimursketta.

 

Maaliskuussa 2012 sivupurkupaikan monttuun oli juuri kipattu uusi lasti. Räjähdys tapahtui noin kahden minuutin kuluttua tästä seulomorakennuksessa. Räjähdyksen vaikutukset levisivät koteloitua kuljetuslinjaa pitkin vastaanottorakennukseen ja varastosiilon kuljettimeen.

Yhtiö ja syytteessä ollut 45-vuotias yhtiön johtoon kuuluva mies kiistivät syytteen. Yhtiön mukaan laitos soveltui ominaisuuksiltaan ja työturvallisuusluokitukseltaan polttomujun käyttöön.

 

Käräjäoikeus totesi ratkaisussaan, että vaarojen arviointi on työnantajalle kuuluva jatkuva prosessi.

-Työnantajan on oltava jatkuvasti selvillä työpaikan terveellisyydelle ja turvallisuudelle haittaa ja vaaraa aiheuttavista tekijöistä, muistutti käräjäoikeus ratkaisussaan.

Matti Riihelä