Etelä-Saimaa sai omistajat Mikkelistä

Media. Länsi-Savo-konserni ostaa enemmistön Etelä-Saimaata julkaisevasta Sanoma Lehtimediasta. Uusi viestintäyhtiö kattaa kolme Kaakkois-Suomen maakuntaa.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari

 

Mikkeliläinen Länsi-Savo-konserni ostaa enemmistön Sanoma Lehtimedia Oy:stä. Kaupan mukana uuden omistajan saavat Etelä-Saimaa, kaksi Kymenlaakson maakuntalehteä, Imatralla ilmestyvä Uutisvuoksi ja kaksi kaupunkilehteä.

Kaupasta on allekirjoitettu sitova esisopimus, ja sen on määrä toteutua ensi vuoden alussa. Kauppaan kuuluvat myös Sanomien Lappeenrannassa ja Kouvolassa sijaitsevat lehtipainot.

Länsi-Savo Oy on perheyritys, jonka tunnetuimmat tuotteet ovat maakuntalehdet Länsi-Savo ja Itä-Savo. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Tikka kertoo, että kaikki lehdet jatkavat entisellään. Toistaiseksi toiminta jatkuu nykymallilla, eikä suunnitelmissakaan ole mitään mullistavaa.

 

Kauppa toteutuu niin, että Sanomien yhtiöt ja Länsi-Savo-konsernin maakuntalehtiyhtiö yhdistetään uudeksi yhtiöksi. Tämän omistuksesta Länsi-Savolle menee 51 prosenttia ja Sanomalle jää 49 prosenttia. Esisopimuksen mukaan Länsi-Savo ostaa yhtiön kokonaan viiden vuoden kuluessa.

Kauppahinta ensimmäisestä vaiheesta on noin kymmenen miljoonaa euroa.

Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi tulee Lehtimediaa johtava Jarmo Koskinen. Muuten toiminnan suunnittelu on alkutekijöissään.

 

Länsi-Savon Tikka kertoo kaupan syyksi yhtiönsä tarpeen kasvaa.

– Kun mediamaailmassa on aikamoisia muutoksia tapahtumassa, haluamme kasvaa pari kokoluokkaa suuremmaksi, jotta voimme kohdata muutokset paremmin.

– Maantieteellisesti ja toiminnallisesti tässä syntyy kompakti alue. Yhtiöissä on samantyyppisiä lehtiä, jotka toimivat samantapaisissa olosuhteissa, Tikka sanoo.

Jo aiemmin Lehtimedian ja Länsi-Savo-konsernin lehdillä on ollut sisällöllistä yhteistyötä. Kaupassa syntyvä uusi yhtiö jatkaa yhteistyötä Sanoman kanssa sisältöjen ja digitaalisen median osalta.

 

Sanoma perustelee pörssitiedotteessaan kauppaa strategiallaan keskittyä valtakunnallisiin medioihin ja pääkaupunkiseudulle.

Julkisuudessa on pitkään spekuloitu Lehtimedian myynnillä. Länsi-Savo ei ole ainoa yhtiö, jonka kanssa asiasta on keskusteltu.

– Ala on ollut jatkuvassa murroksessa. Totta kai erilaisia keskusteluja on käyty eri puolille, Lehtimedian Koskinen sanoo.

 

Lehtimedian toimitusten pääluottamusmies Helena Rissanen sanoo, ettei kauppa ollut yllätys, ostaja kyllä.

– Yrityskauppoihin liittyy yleensä tarve tehostaa toimintaa. Toivottavasti se ei tässä tapauksessa merkitse työpaikkojen menetystä. Uuden yhtiön on kerrottu keskittyvän entistä vahvemmin paikallisiin sisältöihin. Sellaisia ei synny, jos tekijöitä ei ole tarpeeksi.

Timo Laitakari