Kelluva kylä tyrmättiin taas

Osakaskunta käsitteli Rauhan kelluvan kylän uutta suunnitelmaa. Pienosakkaiden vahva vastustus laittoi hankkeen jäihin.

Kirjoittaja:
Jenni Hirvinen

Rauhan matkailualueen kelluva mökkikylä -hanke karahti jäihin vuosiksi.

Huvilakylän uutta suunnitelmaa esiteltiin eilen vesialueen omistavalle Koho- ja Tiuruniemen osakaskunnalle. Suunnitelma korvasi marraskuussa esitetyn ja osakaskunnassa tyrmätyn vision.

Kelluvan kylän vastustus ei ole osakaskunnan keskuudessa vähentynyt. Suunnittelutoimisto GSP Groupin ideat eivät vedonneet pienosakkaisiin.

— Ääniä ei tarvinnut edes lähteä laskemaan. Hanke laitetaan nyt jäähylle useaksi vuodeksi, kertoo osakaskunnan aktiivijäsen Antti Arminen.

 

Marinetek Group Oy halusi vuokrata Rauhan lomakeskuksen satama-alueen ja rakentaa siihen kymmenien loma-asuntojen kelluvan kylän. Vanhan suunnitelman mukaan kylään olisi tullut 30–40 kelluvaa mökkiä ja 170 venepaikkaa.

— Uudessa suunnitelmassa laituri oli tiiviimpi ja alueen kerrosneliöt vähentyneet kolmeentuhanteen. Herää kysymys, olisiko niin suppeassa tekemisessä mitään järkeä.

Marinetekin tavoite oli päästä rakentamaan mökkejä vuosien 2013–2015 aikana. Viime marraskuussa osakaskunta jätti solmimatta maankäyttösopimuksen Lappeenrannan kaupungin kanssa.

 

Koho- ja Tiuruniemen osakaskunta on kahden ja puolen vuoden ajan laittanut hankkeelle hanttiin. Myös kyläyhdistys Korvenrauha on pitänyt kelluvia visioita kummallisina. Huolta on kannettu melusta, vesistön pilaantumisesta ja maisemavaikutuksista.

Lappeenrannan kaupunki on ollut myötämielinen hankkeelle ja on valmistellut sen mahdollistavaa kaavaa.

Holiday Clubin edustalle oli aiemmin kaavoitettu kaikkiaan 3 915 kerrosneliömetriä asunto- ja varastotilaa. Lappeenrannan kaupungin edustajana kokouksessa ollutta maankäyttöinsinööri Riitta Puurtista ei tavoitettu maanantai-iltana puhelimitse.

 

Kaupunki omistaa osakaskunnan alueesta noin 60 prosenttia. Se ei riitä sopimuksen tekoon, sillä osakaskunnassa on noin 30 pienosakasta, joista suurin osa edelleen vastustaa hanketta.

Maanantai-illan kokouksessa läsnä oli noin 80 prosenttia osakkaista.

Jenni Hirvinen