Lappeenranta tukee PEPOn jalkapallohallia

LAPPEENRANTA. Kaupungin kerta-avustus ei vielä varmista PEPOn jalkapallohallin rakentumista.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen

PEPO Lappeenranta ry saa Lappeenrannan kaupungilta hakemansa 20 000 euron erityisavustuksen jalkapallohallihankkeeseensa. Asian päätti nuoriso- ja liikuntalautakunta tiistaina.

Vastineeksi kaupunki saa käyttöaikaa esimerkiksi koululiikuntaan tai muuhun ohjattuun liikuntaan.

-Kyllähän tämä jeesaa, mutta meillä on vielä paljon tekemistä. Kaupungin suunnasta olemme kokonaisuutena pikkuisen miinuksen puolella siitä, mitä ajattelimme, PEPO Lappeenranta ry:n johtokunnan jäsen Pekka Valkeapää kertoo.

 

Yksityisen jalkapallohallin kustannusarvio on noin 550 000 euroa. Projekti on saanut valtionapua 90 000 euroa tälle vuodelle. Lopullinen päätös hallin kohtalosta syntyy kesäkuun loppuun mennessä.

Parhaillaan PEPO kerää rahoitusta, jotta lainaosuus pienenisi siedettäväksi. Suunnitellusta omarahoitusosuudesta puuttuu yhä euroja.

-Tosin keskusteluja on paljon tällä hetkellä auki. Ratkaisuja pitää tehdä ensi viikon lopulla. Talkoisiin tarvitaan vielä ihmisiä ja yrityksiä mukaan. Katsotaan, miten tässä käy. Ihan mielenkiintoinen tilanne, Valkeapää luonnehtii.

 

LIIKUNTATOIMELLE hallin erityisavustus olisi budjetoimaton ja kertaluontoinen lisäkulu.

-Lautakunta piti tärkeänä, jos seura kerran näin pitkälle lähtee ja tällaisen investoinnin tekee, kaupunki ei voi olla sivussa, vaikka budjetti ylittyisi, liikuntatoimenjohtaja Ilkka Oksman kertoo.

Lisäksi liikuntatoimi raivaa Skinnarilan kentän nykyisiä rakenteita tarpeellisin osin sekä lainaa hallin käyttöön ensimmäisen talven ajaksi maksutta Sammonlahden kentän kuusi jalkapallomaalia. Uudet maalit maksaisivat noin 9 000 euroa.

Anssi Silvennoinen