Kuvat Marleena Liikkanen
Eteläkarjalaiset haastelevat, lärpättäävät ja kitajaavat yhä omalla murteellaan. Kotimurre on nuorisollekin ilonaihe, ei painolasti.
— Kylhä sitä nyt on ylpee siint mite puhuu. Oli se sit minkälaist sekotust tahasa, sanoo parikymppinen Jenni Makkonen.
Makkonen on asunut 15 vuotta elämästään Lemillä. Syntymäkunnastaan Satakunnan Säkylästä hän muutti Lappeenrantaan kaksivuotiaana ja Lemille viisivuotiaana. Länsimurre ei ehtinyt tarttua, mutta eteläkarjalaisittain pieni tyttö alkoi haastella kahdessa viikossa.
— Iha aitoo lemii mie en puhu. Tää o enemmä sellast Lappeenranna murretta. Kyl se alkuperäne puhe on meilt nuoremmilt karannu.
Lemillä ikänsä asuneelle Tuula Salmelle murre on sydämenasia.
— Jostakii täält syvält se nousee. Se arvostus. Se kuka murtee taitaa, sen pitäis pitää sitä esillä.
Salmi muistaa ajan ennen murrebuumia. Kun lemiläinen vuonna 1955 lähti Lappeenrannan keskikouluun, ottivat opettajat hänet hampaisiinsa. Maalaispuhetta ei katsottu hyvällä.
— Kaupunkikoulus murteest ei kiusant kaverit, vaa opettajat. Ne sano, et ei tuollai saa haastaa. 12-vuotiaan mie en ymmärtänt, miks tää haastamine ei enää kelpaa, ku koton oli kelvant.
Etelä-Karjalassa murre vaihtelee alueittain runsaasti. Murrepiirteiden säilymiseen vaikuttaa yhä tuhansia vuosia vanha asutushistoria.
— Mei murre on säilynt varmaa siks, ku oltii Remuse mutka takan. Savitaipaleel haastetaa iha eri lail ja Uimil painotuksii on enemmä. Lappeenrannas ne varmaa aattelee, et ollaa iha peräkorves, pohtii Salmi.
Kuntaliitoksissa astutaan toisinaan murrerajojen yli. Kun Joutseno liitettiin Lappeenrantaan, joutsenolaiset huolestuivat paitsi kunnan peruspalveluiden myös oman murteensa puolesta.
— Joutsenolaiset varmaan ajattelivat, että meneekö meiltä kunnan lisäksi kieli-identiteettikin, sanoo Helsingin yliopiston kielentutkija, dosentti Johanna Vaattovaara.
Kieli on iso osa paikallisidentiteettiä. Murre on luonteva keino tehdä eroa meihin ja muihin.
— Murrepiirteet jäävät henkiin, koska niillä tehdään paikallisuutta. Usein erottelun tarve syntyy esimerkiksi maaseudun ja kaupungin välille.
Jopa naapuritaloissa puhutaan erilaisia Etelä-Karjalan murteita.
— Ruokolahdella kuulin kerran, että eteläkarjalaisen ja savolaisen murteen raja kulkee talojen välillä, kertoo Kaisu Lahikainen, lappeenrantalainen äidinkielenopettaja ja kieliasiantuntija.
Etelä-Suomen länsimurteiden ja yleiskielen vaikutus on suurin Lappeenrannan, Luumäen, Lemin ja Nuijamaan alueilla. Toisin kuin Parikkalassa, maakunnan länsialueilla ei kahdenneta konsonantteja, kuten kottiin tai appuu.
— Parikkalan seutu on lappeenrantalaisten mielestä kuin maalle menisi, hymähtää suomen kielen professori Marjatta Palander Itä-Suomen yliopistosta.
Parikkalan ja Rautjärven liepeillä kuuluu vanhoja karjalaisuuksia, kuten tuop, syöp ja viep. Uukuniemellä ollaan jo hyvin lähellä savon murretta, ja sana pääkin voi siellä muuttua piäksi.
Lemillä lämmä on lämmin, sorja on kaunis, läkällää on mahallaan ja kuttu on kutsu. Salmelle murteesta tulee ensimmäisenä mieleen sana konava. Makkosen mukaan se tarkoittaa mukavaa.
— Oikeestaa se on viel enemmä ko mukava, täsmentää Salmi.
Lemiläinen vahvistussana on aivokii. Jos nainen on aivokii napakka, ei parempaa emäntää voi miehellä olla.
Eteläkarjalaisten puhe voi toisten mielestä kuulostaa iloiselta pulputukselta. Kielen solina syntyy Palanderin mukaan loppuheitosta: Etelä-Karjalassa kuljetaan pyöräl tai autol, ei pyörällä tai autolla.
Palanderin mukaan loppuheittoisuus on säilyvä murrepiirre. Se on levinnyt nuorison puheessa uusillekin alueille. Nuoret tuntevat myös karjalaisia sanontoja, mutta eivät välttämättä käytä niitä.
Esimerkiksi karjalainen silviisii on fraasi, joka edustaa suullista kansanperinnettä.
— Nääs tai silviisii ovat murteiden tunnusmerkkejä, mutta nykyään niitä käytetään usein vain vitseinä, Palander sanoo.
Etelä-Karjalan murteessa on viime vuosina havaittu toisen tavun vokaalin pitenemistä, kuten elää (älä) tai mitää (mitä). Viimeksi ilmiö on saanut huomiota televisiosarja Putouksen imatralaishahmon Antskun myötä.
— Antskun murre rakentui muutamien toistuvien piirteiden varaan. Vokaalin piteneminen, miu ukool, on yksi niistä. Eräiden mielestä 50 vuotta sitten tätä muotoa ei olisi kuultu, Palander selittää.
Nuoret eteläkarjalaiset napsivat sanoja pääkaupunkiseudun puheesta. Lappeenranta on Etelä-Karjalan keskus, jonka murre muuttuu nopeimmin. Murrepiirteet kulkevat radanvartta pitkin.
— Väki vaihtuu, ja opiskelijat tuovat uudennoksia puhekieleen. Pääkaupunkiseudun slangisanoja kuulee Lappeenrannassakin, Palander sanoo.
Mie ja sie ovat Etelä-Karjalassa varsin käytettyjä, mutta myös pääkaupunkiseutulaisilta omaksutut mä ja sä yleistyvät. Partitiivit miuta ja siuta ovat edelleen käytössä. Ne ovat Lappeenrannan murteen tunnusmerkki. Kielenpalasia poimitaan puolin ja toisin. Mie-pronomini on karannut omalta murrekartaltaan pääkaupunkiseudulle.
— Mie on lähtenyt käsistä kuin mopo teinipojalta. Helsingissä mietä kuulee joskus henkilöiltä, joilla ei ole alueellista taustaa Etelä-Karjalaan tai Lappiin. Siitä on tullut pehmeyden ilmaisemisen keino, Vaattovaara kertoo.
Jenni Makkonen opiskelee nykyään Jyväskylässä. Paikallinen murre ei ole yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta tarttunut.
— Tuntuu välil, et onks siel murretta ollekaa. Siel miulle kyl huomautellaa hauskast puheest.
— Kylhä se mei aksentti niil ottaa korvaa. Tokko siit voi luopuukkaa, ku se on äidinmaidos saatu, Salmi pohtii.
Eteläkarjalaisia pidetään murteen perusteella sinnikkäinä, ystävällisinä ja hyväntuulisina. Nuorillakin on tapana kysyä, että kehtaatsie, voisitkohan sie. Koska murteella on hyvä kaiku, on siitä helppo olla ylpeä.
Murteen käyttöä lisää myös historia. Evakkojen jälkeläisille karjalainen puhe on osa identiteettiä. Antsku ja muut mediahahmot uudistavat vanhaa karjalaisuutta.
— Murteet tulevat tietoon ilmiöiden kautta. Mediapersoonien suosio lisää tietoisuutta ja ylpeyttä murteista, Vaattovaara sanoo.
Tuula Salmen mukaan Lemin murteen lähettiläs on heviyhtye Stam1na.
— Kyl mei murre on olt nostees. Antti Hyyryne ko sano aivokii, ni sehä räjäytti tajunna kaikil.
Jenni Hirvinen