Säästöt iskevät seuroihin

Joutseno. Sadan vuoden ikään ehtineen Joutsenon Kullervon puheenjohtaja Hannu Myllärinen toivoo, että päättäjät ymmärtäisivät ne vahingot, joita jatkuvat liikuntarahojen karsinnat aiheuttavat.

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen

Liikuntaan kohdistuvat jatkuvat säästöt vetävät Hannu Myllärisen mietteliääksi.

— Aikanaan sanottiin, että liikuntaan sijoitettu markka tuo neljä markkaa takaisin. Eiköhän se sama toimi euron aikanakin. Päättäjien tuntuu olevan helppo karsia liikuntarahoja ja vaikea ymmärtää sitä, että niillä säästöillä rakennetaan isoa laskua kansanterveyteen, sunnuntaina satavuotista toimintaansa juhlivan Joutsenon Kullervon puheenjohtaja pohtii.

Kuntatalouden kiristyessä urheiluseurojen avustuksia on karsittu ja salivuoroja muutettu maksullisiksi.

— Urheiluseuroista on tullut maksajia. Jostain ne rahat pitää raapia kokoon. Valitettavasti se rahoitus on sitten entistä enemmän lasten vanhempien vastuulla. Niitä uusia sponsoreitakaan ei Joutsenon kokoisesta paikasta helposti löydy.

— En tiedä, luottaako kaupunki siihen, että urheiluseuroissa vaan ollaan niin jääräpäisiä, että toimintaa kuitenkin jatketaan, Myllärinen sanoo.

 

Satavuotiseksi ehtiessään Joutsenon Kullervo on vireä ja velaton seura. Toiminta pyörii kuudessa lajissa: jalkapallossa, yleisurheilussa, hiihdossa, soudussa, suunnistuksessa ja mäkihypyssä.

— On Kullervossakin talouden kanssa ollut vaikeuksia, mutta ne velat on hoidettu. Nyt eletään suu säkkiä myöten, Myllärinen sanoo.

Jossain vaiheessa näytti siltä, että perinteiset suomalaiset liikunnan yleisseurat hajoavat yksittäisten lajien erikoisseuroiksi. Hannu Myllärinen näkee monen lajin seurassa paljon hyviä puolia.

— Tässähän saa kuuden erikoisseuran edut yhdellä jäsenmaksulla. Lajijaostot hoitavat meillä toimintaa aika itsenäisesti, mutta hallinto hoidetaan yhteisesti.

Sadan vuoden ikää lähestyessään Joutsenon Kullervo ehti muuttua ison maalaiskunnan urheiluseurasta keskikokoisen kaupungin yhden taajaman seuraksi. Itsenäisen kunnan häviäminen ympäriltä ei ole Hannu Myllärisen mukaan ollut mullistava muutos seurassa.

— Onneksi kuitenkin saatiin urheilukeskukseen Joutsenohalli vielä itsenäisen kunnan aikana. Muuten se olisi varmasti jäänyt haaveeksi.

 

Joutsenon Kullervon tarjoama liikuntapolku alkaa jo liikuntaleikkikoulusta.

— Haaveita pitää olla ja yksi sellainen voisi olla kuntoilujaoston perustaminen. Meillähän on hienot liikuntapaikat ja loistavat reitit valmiina. Tärkeintä on, että voimme tarjota liikuntaa kaikenikäisille.

 

Joutsenon Kullervo viettää 100-vuotisjuhliaan Joutsenon koulun juhlasalissa 2.11. klo 14. Juhlapuhujana on Juha Mieto.

Jarmo Hämäläinen