Pien-Saimaasta poistettiin 19 miljoonaa kalaa

Pien-Saimaa | Hoitokalastus on parantanut kalaston rakennetta ja veden laatua.

Pien-Saimaalta on kolmen vuoden projektissa pyydetty pois 159 tonnia kalaa. Saaliin yksilömääräksi arvioidaan 19 miljoonaa kalaa.

Viime vuoden osuus saaliista oli 37 tonnia ja 4,2 miljoonaa kappaletta kalaa. Niistä 40 prosenttia oli salakkaa, 39 prosenttia pienikokoista särkeä, 10 prosenttia lahnaa ja ja yhdeksän prosenttia ahventa.

Kolmevuotinen hanke oli nimeltään Kalapisa 2017. Sen aikana rysillä ja nuotalla toteutettu hoitokalastus on ollut järven ravintoverkkokunnostusta, joka koko kolmevuotisen projektin aikana kohdistettiin eläinplanktonia syöviin pieniin kaloihin.

Niiden vähentämisellä on pyritty parantamaan Pien-Saimaan tilaa, ja seurantatutkimuksen mukaan siinä on onnistuttukin.

– Tutkimusaikana veden kokonaislaatu parani neljällä selällä, kahdella se pysyi ennallaan, hankevastaava Vesa Tiitinen kertoo.

Hoitokalastuksen saalista on muun muassa kompostoitu, koetoimintana viety biokaasulaitokselle sekä kuivatettu. Alustavien laskelmien mukaan kuivakala on lemmikkieläimille kehittämisen arvoinen tuote.

 

Kalapisa 2017 on Pien-Saimaan kunnostukseen liittyvä hanke, jonka kokonaiskustannukset olivat noin 311?000 euroa.

Euroopan aluekehitysrahasto EKR ja Suomen valtio maksoivat kuluista puolet. Toiset puolet maksoi Lappeenrannan kaupunki, Läntisen Pien-Saimaan kalastusalue ja sen osakaskunnat.

Hanke jatkuu tänä vuonna yksityisellä rahoituksella.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen