Uudella isännällä kädet täynnä Pihaton kanssa

Lappeenranta. Valokuvakeskuksen avaus vie Papua-Uuteen-Guineaan. Taiteilijaseura tuottaa galleriaan kaksi näyttelyä tänä vuonna.

Petteri Värtö

Jirka Veikkanen mittaa rautalankaa, nousee tikkaille ja niiltä pois. Lattialla lojuu kirjoja ja tuoleja, valokuvavedoksia on nipussa pöydillä. Kirjat pitäisi järjestää hyllyyn ja kuvat ripustaa seinälle ennen iltakuutta.

— Täällä olikin ripustusjärjestelmä, jollaista en ole ennen nähnyt, Veikkanen sanoo. Kaakkois-Suomen valokuvakeskus muutti vuoden alussa Galleria Pihattoon Koljonlinnasta, jossa vasta valittu toiminnanjohtaja rakensi näyttelyitä vuosina 2011—12. Ripustimien ohella uutta ovat huonekorkeus ja valaistus. Snellmaninkadulla pitkä mies ei tarvinnut ripustamisessa tikkaita, ja Pihatossa kuvat pääsevät hämärästä valoon.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus avaa Seppo Saveksen (1940—2013) lehtikuvilla Galleria Pihatossa. Seppo Saves — In Memoriam esittelee Apu-lehdelle tehtyä reportaasimatkaa Papua-Uuteen-Guineaan vuonna 1962. Saveksen saalis retkeltä oli 3 000 negatiivia, joista Pihatossa on 60 vedosta. Saves oli kuvaushetkellä vasta 22-vuotias. Kuvaaja järjesteli materiaalin ennen kuolemaansa ja ihmetteli löytämäänsä.

— Yllätyin negatiivimateriaalin kertovuudesta; miten olin saanut kontaktin lähes kivikaudessa eläviin kuvattaviini ilman minkäänlaista kielellisen kommunikoinnin mahdollisuutta, Saves kertoo näyttelyn tiedotteessa.

 

Valokuvakeskus aloittaa Galleria Pihatossa epävarmoissa tunnelmissa. Keskuksen tärkein rahoittaja on ollut valtio, mutta päätös kuluvan vuoden tuesta varmistuu vasta myöhemmin tammikuussa.

— Valtion tuki oli viime vuonna 14 000 euroa. Toivotaan, ettei se tipu, jotta saadaan mielekkäitä näyttelyitä ja pyöritettyä hommaa ammattimaisesti, keskuksen puheenjohtaja Tatu Kosonen sanoo.

Lappeenrannan kaupunki vastaa kaikista Pihaton ylläpitokustannuksista ja tukee valokuvakeskusta tänä vuonna 16 200 eurolla. Avustussumma menee käytännössä keskuksen toiminnanjohtajan palkkaan.

 

Galleria Pihaton vuoden 2015 näyttelykalenterissa on valokuvanäyttelyiden ohella kaksi Etelä-Karjalan taiteilijaseuran tuottamaa taidenäyttelyä. Tatu Kososen mukaan tavoitteena on vaihtelu ja yhteistyö.

— Koljonlinnassa oli kaksi galleriaa, joista pienessä oli esillä lupaavia paikallisia tekijöitä. Ajatus on jatkaa tällaista, mutta tiloista ei vielä ole tietoa. Kesän osalta pohdinnassa on Pehtoorintuvan hyödyntäminen.

Pihaton vieressä sijaitseva Pehtoorintupa jää tyhjilleen tammikuussa, kun tiloissa toiminut Lappeenrannan taidelainaamo muuttaa maakuntakirjastoon. Lappeenrannan kaupunki ei ole löytänyt tilaan toimijaa.

 

Seppo Saves In Memoriam -näyttely Galleria Pihatossa (Valtakatu 80) 8.—31.1. Galleria avoinna ti—pe 11—18, la 11—15.

Näyttelyt vähenevät

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen muutto Galleria Pihattoon vähentää keskuksen näyttelyiden määrää, sillä kahden tilan sijasta käytössä on vain yksi.

Näyttelyt vaihtuvat kuukausittain. Helmikuussa esillä on valokuvaaja Martti Matilainen, maaliskuussa Aarne Mikonsaari ja toukokuussa Kaisu Häkkänen. Huhtikuussa on valokuvakeskuksen juhlanäyttely ja heinäkuussa Lappeenrannan toinen kansainvälinen valokuvanäyttely.

Kuvataiteilijoita Pihatossa on kesä- ja elokuussa: ensin taiteilijaseuran kansainvälinen vaihtonäyttely Walesista, sitten uuden taiteen Kalevatron-festivaali.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö