Nuijamaan Myrälle rajan pintaan on perustettu 75 hehtaarin suojelualue. Se rauhoitettiin yksityismaalle metsiensuojeluohjelma Metson kohteena. Alue on suurimpia metsien suojelualueita Etelä-Karjalassa.
Yksityismaille perustetuista Metso-kohteista se on maakunnan suurin, kertoo diplomi-insinööri Paula Mattila Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.
Monenlaista metsää ja myös kalliojyrkänteitä sisältävä alue on kastettu Kolmikannan suojelualueeksi. ELY-keskus teki päätöksen sen perustamisesta lokakuussa.
Kaakkois-Suomessa perustettiin viime vuonna Mattilan mukaan Metson mukaisia suojelualueita yhteensä noin 300 hehtaaria. Kohteet ovat pääosin pienialaisia.
Aiemmin Etelä-Karjalassa on rauhoitettu suuria Metso-kohteita pääasiassa metsäyhtiöiden maille. Suurin on 114 hehtaarin Kytösen saari, jonka Ruokolahden kunta myi valtiolle Saimaalta.
Metsossa rauhoitetaan Etelä-Suomen metsiä maanomistajien vapaaehtoisesta hakemuksesta. Mattilan mukaan Kaakkois-Suomesta tulee tarjouksia kaiken aikaa, mutta enemmänkin ja etenkin laajempia kohteita ELY-keskuksessa toivotaan.
Metso-ohjelma alkoi kokeiluna vuonna 2002, ja viime vuonna valtioneuvosto jatkoi sen toteutusaikaa vuoteen 2025 saakka. Mattila ennakoi, että määräraha Metso-kohteiden korvauksiin ja ostoihin saattaa kyllä lähivuosina jonkin verran pienentyä.