Koulun hinta puntarissa

KIINTEISTÖKAUPPA. Assi Group on mielestään maksanut Armilan koulusta Lappeenrannan kaupungille lähes 200?000 euroa liikaa.

HEIKKI SOPANEN

Assi Groupilla ja Lappeenrannan kaupungilla on erimielisyyttä yhdestä Armilan koulun kauppoihin liittyvästä laskusta. Assi Groupin maksaman 187 253 euron laskun taustalla on maankäyttösopimus, jonka osapuolet allekirjoittivat koulukaupat tehdessään vuodenvaihteessa 2010-2011.

Assi Groupin asiamies, lappeenrantalainen asianajaja, on lähettänyt kaupungin tekniselle toimelle kirjeen, jossa pyytää kaupunkia palauttamaan kyseisen summan Assi Groupille. Asiamiehen mielestä yhtiön toimitusjohtaja Ossi Vilhu on allekirjoittanut erheellisesti maankäyttösopimuksen ymmärtämättä, että se on sopimuksen vastainen.

Lakimies Johanna Alatalo kaupungin konsernihallinnosta sanoo, että kun tällainen vaatimus esitetään, kaupungin täytyy perehtyä sopimuksen syntyhistoriaan.

-Lähtökohta on, että pyrimme ratkaisemaan asian neuvotellen.

Kaupunki myi Armilan koulun maapohjineen Assi Groupille vuoden 2010 lopussa silloisen asemakaavan mukaisesti. Ostajan ja myyjän kesken laadittiin maankäyttösopimus, jossa kaupunki sitoutui muuttamaan koulutontin asemakaavan käyttötarkoituksen.

Uusi asemakaava astui voimaan vuoden 2013 lopussa. Kaavassa käyttötarkoitus on muutettu ja tontille kaavoitettu lisärakennusoikeutta 372 neliötä.

Maankäyttösopimuksessa on kohta, jossa sovitaan, että Assi Group maksaa kaupungille asemakaavan käyttötarkoituksen muutoksesta 174 400 euroa.

Assi Groupin asianajajan mukaan Ossi Vilhu allekirjoitti sopimuksen olettaen, että maksu liittyi kaavoitettuun lisärakennusoikeuteen, josta kuitenkin tuli oma laskunsa. Siksi sopimusehto on asianajajan mielestä oikeustoimilain pykälän 32 mukaisesti pätemätön.

Assi Group on reklamoinut laskusta, joka indeksikorotuksineen oli 187 253 euroa. Osapuolten neuvottelut jatkunevat taas ensi viikolla.

Assi Groupin ja kaupungin yhteistyö Armilan funkiskoulun saamisesta uuteen käyttöön on laskuerimielisyyttä lukuunottamatta sujunut hyvin.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen