Lappeenrannan City-korttelissa vihdoin kuhinaa

Lappeenranta. Kahdella tontilla rakennetaan. Koulutalon ja Matkatalon tontti odottaa rakentamista, ja Danske Bankin tontti uutta kaavaa.

Heikki Sopanen

Vuosien jahkailu Lappeenrannan City-korttelin uudistamisesta on ohi. Kortteli on kaavoitettu tontti kerrallaan kiinteistöjen omistajien ja rakentajien tarpeisiin. Lainvoimaiset asemakaavat mahdollistavat rakentamisen Koulukadun varteen ja Marian aukion puoleisten rakennusten korottamisen sekä maanalaisten pysäköintitilojen rakentamisen.

Rakentaminen on jo alkanut. Rakennusliike Jatke rakentaa Koulukadun puolella asuinliiketaloa, jonka on määrä valmistua ensi syyskuussa. Lemminkäinen on aloittanut Kirkkokadun varrella Etelä-Karjalan osuuspankin uuden pääkonttorin rakentamisen. Pääkonttori valmistuu syksyllä 2016.

Lappeenrannan Williparkki aloittaa toukokuussa maanalaisen pysäköintitalon rakentamisen korttelin nykyiselle pysäköintipaikalle. Williparkki on Lappeenrannan kaupungin omistama, pysäköintirakentamisesta vastaava yhtiö.

Parkkitalon rakentaminen ajoitetaan samanaikaiseksi osuuspankin pääkonttorin rakentamisen kanssa, koska pankin ja kaupungin maanalaiset parkkitilat yhdistetään. Williparkin toimitusjohtaja Mikko Hietamies sanoo, että rakentaminen kestää noin vuoden.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina Koulutalon ja Matkatalon tontin asemakaavan. Nyt korttelin seitsemästä tontista uutta asemakaavaa odottaa enää Ecumen omistama Danske Bankin tontti. Kaupunginarkkitehti Erkki Jouhki kertoo, että kaavamuutosaloite on jätetty mutta varsinainen kaavoitus ei ole vielä alkanut.

Ecumen tontille on tulossa rakennusoikeutta 6 000 kerrosneliötä, kun nykyinen rakennusoikeus on 3 100 neliötä. Tontille on tulossa rakennus, jonka korkeus vaihtelee viiden ja kahdeksan kerroksen välillä.

Koulutalon ja Matkatalon tontin rakennusoikeus on 6 400 kerrosneliötä. Tontille on ajateltu rakennusta, jonka kerroskorkeus vaihtelee kuuden ja kahdeksan kerroksen välillä. Jatke on tehnyt tontin ostamisesta esikauppakirjan kiinteistöjen nykyisten omistajien kanssa.

Aluejohtaja Jari Salonen sanoo, että Jatke haluaisi aloittaa Koulutalon ja Matkatalon purkamisen melko pian.

-Ensin kuitenkin odotetaan, että kaava saa lainvoiman. Myös kaupalliset asiat ovat vähän kesken. Ne ratkaisevat lopullisen aloitusajan, mutta tarkoitus olisi päästä mahdollisimman nopeasti alkuun. Mielellään jo ennen kuin Koulukadun talo valmistuu.

Salosen mukaan keskustarakentamisessa on aina vaativia elementtejä. Eri toimijoiden tarpeet pitää huomioida, ja sen päälle vielä asiakas- ja liikennevirrat.

-Rakentaminen liikennejärjestelyineen on yhteispeliä kaikkien korttelin kehittäjien kanssa.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen