Maaria Drake
Marko Annala voi hyvin. Lappeenrantalaislähtöisen Mokoman uusin, kymmenes albumi Elävien kirjoihin ilmestyy tänään, keikkakiertue on aluillaan, ja bändin laulajan vuosi on alkanut henkilökohtaisellakin tasolla hyvin, terveenä ja liikunnallisesti.
Terveys ei ole Annalalle itsestäänselvyys.
— Välillä on oltu vähän notkollaan, Annala aloittaa.
Annala sairastui masennukseen, joka vei hänet puolen vuoden sairauslomalle vuoden 2013 lopussa. Sairautta oli siinä vaiheessa jatkunut jo puolitoista vuotta.
Masennus ei liity millään tavalla onnellisuuteen, Annala muistuttaa.
— Olin todella onnellinen perheenisä, kaikki suhteet olivat kunnossa, kaikki oli hyvin. Siitä huolimatta sairastuin.
Iski pakottava elämänmuutoksen haku. Oli käskettävä itsensä hiljentymään.
— Se oli usvainen elämänvaihe. Kun en tajunnut muutoksen tarvetta itse, keho ilmoitti, ettei tämä ole kestävä tapa elää.
Tarve elämänrytmin muuttamiseen oli lopulta helppo ymmärtää. Vaikeaa oli sairastumisen näyttäminen muille.
— Oli tosi vaikeaa hyväksyä, että pitäisi olla tärisevä hyytelö, sairas, rakkaiden ihmisten edessä. En halunnut näyttää, millainen olin heikoimmillani.
Vain kaikkein lähimmät ihmiset näkivät huonoimmat hetket.
— Edes bändin jätkät eivät varmaan tiedä, miten syvällä olin pahimmillani.
Vaikka sairaus vei työkyvyn, Annalalle oli alusta asti selvää, ettei hän antaisi sen nujertaa itseään. Tosin sitäkin vaihtoehtoa oli mietittävä, kun masennus alkoi vaikuttaa fyysisesti.
— Oli pakko pohtia, että mitä jos en enää pysty palaamaan keikkalavoille tai urheilemaan.
Masennus vei Annalalta sanat. Uusien biisien kirjoittamista oli turha edes ajatella.
— Kun on oikeasti hädässä, ei ole mitään sanoja. Minulla oli täysin kuiva kausi vuoden verran.
Kun tervehtyminen alkoi, jotain alkoi tulla ulos aluksi sävelinä. Niissä puskivat esille läpikäydyt tunnetilat. Noin puolen vuoden päästä tervehtymisestä rupesi sanojakin putkahtelemaan.
— Alitajunta suojelee. Vasta kun on tarpeeksi vahva ymmärtämään, mitä käy läpi, sitä voi alkaa käsitellä sanallisesti.
Annala vietti viime syksynä kaksi viikkoa yksin Raaseporin lähellä Pohjan kylässä sanoittamassa uuden levyn kappaleita. Hän teki pitkiä pyöräretkiä ja nautti olostaan.
Vasta kun kirjoittaminen alkoi maistua työltä ja levytysaika lähestyä, tulivat tutut paine ja ahdistus.
— Tuntui hurjalta tajuta, että tällaistahan minulla oli kaksi vuotta.
Masennus ja siitä paraneminen saivat lopulta ilmenemismuotonsa uuden levyn teemana.
Mokoma on ollut yleensä vaitonainen levyjensä teemoista, jottei se johdattelisi faneja liiaksi yhden tulkinnan äärelle. Nyt Annala kuitenkin haluaa puhua avoimesti.
— Monet eivät uskalla puhua masennuksesta, koska häpeävät. Minä haluan puhua siksi, että ymmärrettäisiin olla häpeämättä.
Elävien kirjoihin -levyn soundia Annala kuvaa iloitteluksi. Siinä missä edellisellä levyllä 180 astetta (2012) siirryttiin osasta toiseen nopeasti, nyt soitolle annetaan enemmän tilaa.
Annala sanoo, että vaikka hän on antanut kasvot uupumukselle ja Mokoman tehdään jatkuvasti jotain -mentaliteetille, hengähdystauko tuli tosiasiassa tarpeeseen koko bändille. Keikkabussissa naamoista näki väsymyksen selvästi. Hän vain sattui olemaan se, joka tarvitsi taukoa lääkärintodistuksella.
Bändikaverit tiedostivat, että Annala tekee kaikkensa parantuakseen.
— Jätkät sanoivat minulle, että Marko, otat kaiken ajan, minkä tarvitset. Bändi ei kaadu siihen, ettei ole hetkeen keikkoja, vaan siihen, jos sairastat loppuelämäsi.