Kireä verotus kolautti mainetta

Kuntaverot. Lappeenranta pärjää muilla avuilla. Etelä-Karjalassa Parikkala verottaa vähiten.

Anne Kotiharju

Lappeenrannan maine sai taas kolhun kireän verotuksen takia.

Maan 20:n keskuskaupungin vertailussa Lappeenranta kuuluu kovimpiin verottajiin.

Veronmaksajien keskusliiton selvityksen mukaan lappeenrantalainen keskivertoperhe maksaa tänä vuonna 2 045 euroa enemmän tuloveroa kuin samanlainen perhe Helsingissä.

-Eihän tuo miellyttävää julkisuutta ole. Mutta veroprosentilla ei ole niin merkitystä, kun puhutaan arjen sujuvuudesta, korostaa Lappeenrannan kaupungin markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman.

Asuminen on Lappeenrannassa selvästi halvempaa kuin Helsingissä.

-Lappeenrannassa elämisen kokonaispaketti on hyvä ja edullinen. Kokonaisuus ei ole kallis, on paremmat maisemat ja halvemmat asunnot. Palvelut ovat lähellä, yhteydet ovat hyvät ja liikkuminen on helppoa.

Rahman uskoo, että ihmiset muuttavat työ- tai opiskelupaikan perässä. Asuinpaikan valintaan ja elämän laatuun vaikuttavat myös asuinympäristö ja palvelut.

-Moni haluaisi asua Lappeenrannassa, mutta ei ole työpaikkaa.

Kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen hehkuttaa, että tuoreen tutkimuksen mukaan Lappeenrannassa elinkeinorakenne on uudistunut nopeimmin.

-Eikä Lappeenranta siirrä velkaa lapsille, vaan kerää verot nyt, perustelee Heinonen.

Kaupunki pyrkii verottajana kevyempien verottajien puoliskoon, mutta nyt maksetaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) alijäämiä ja koulujen sisäilmaongelmia.

 

Tutkija Timo Aro ei nostaisi verotusta oikein minkäänlaiseen rooliin, kun arvioidaan kuntien paremmuutta ja vetovoimaa.

-En tiedä ketään, joka olisi muuttanut toiseen kuntaan veroprosentin takia. Eihän veroprosenttia edes yleensä tiedetä. Itselle tärkeät palvelut näyttelevät isompaa roolia.

Aron mukaan veroprosentti voi alkaa painaa verotuksen ääripäissä. Jos veroprosentti on kovin korkea, se heijastuu kunnan tulevaisuuskuvaan. Ihmiset tulevat varovaisiksi. Jos verotus on äärimatalaa, kuten ennen Kauniaisissa, se saattaa olla ratkaiseva tekijä kahden muuten samanveroisen kunnan välillä.

-Alhainen veroprosentti kertoo myös siitä, että kunnalla on pelivaraa, kun haasteet kovenevat ja talous kiristyy.

 

Kun Lappeenranta korotti veroprosentin 21:een, prosentin piti olla tapissa. Seuraava siirto olisi alaspäin. Lappeenrannan strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen arvioi, että lähtökohdat ovat nyt muuttuneet.

-Työllisyys on pahentunut ja Venäjän tilanne vaikuttaa. Jos vielä sote-uudistus menee tuollaisena läpi, tuo se veronkorotuspaineita, sanoo Naukkarinen.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju