Mustikka muuntautuu superfoodiksi

LAPPEENRANTA. Kotimaisten marjajauheiden valmistus alkaa Lappeenrannassa. Asiakkaita etsitään Kiinaa myöten.

Helena Rissanen

Lappeenrantalainen marjajauhe haluaa haastaa ulkomaalaiset goji-marjat ja chian siemenet. Kaskein Marja tarjoaa jatkossa suomalaisista marjoista tehtyjä jauheita vastapainoksi maailmalta rahdatuille superfoodeille. Uudet tuotteet saadaan tuotantoon Nordic Vitality -yhtiöltä, josta Kaskein Marja osti neljänneksen.

Mustikka-, puolukka-, karpalo- ja mustaherukkajauheiden valmistus siirtyy huhtikuun loppuun mennessä Lappeenrannan Selkäharjuun, jossa Kaskein Marjalle valmistuu runsaan 5 000 neliön tuotantotilat Karjaportin entiseen kiinteistöön.

— Marjajauheiden tuotanto on vasta alkuvaiheessa. Tarkoitus on, että firma kehittyy ja lisätuotanto tuo toivottavasti jossain vaiheessa lisää työpaikkoja. Kovasti sen eteen pitää kuitenkin ponnistella, johtaja Mikko Kaipia Kaskein Marjasta sanoo.

 

Nordic Vitality on toimitusjohtaja Kari Koljosen ja hallituksen puheenjohtaja Jari Toivasen polvijärveläinen marjajauheita valmistava yritys, joka työllistää yhden henkilön.

— Etsimme pitkään sellaista kumppania, jonka kanssa olisi mahdollisuus kasvattaa erityisesti vientiä. Kaskein Marjalla on vahva tuotanto- ja marjanhankintaosaaminen ja meillä markkinointi-, myynti- ja vientikokemusta. Nähtiin, että tuemme toisiamme hyvin, Koljonen kertoo.

Nordic Vitality aloitti toimintansa runsaat kolme vuotta sitten.

— Viime vuoden alusta saimme tuotteet Suomessa myyntiin S- ja K-ryhmän kautta ja luontaistuotekauppoihin. Tämän vuoden tavoite on käynnistää vienti Aasiaan ja Keski-Eurooppaan.

Aasiassa ensisijaisia kohteita ovat Kiina ja Etelä-Korea ja Euroopassa saksankieliset maat.

 

Mikko Kaipian mukaan on mielenkiintoista, että suomalaisten mielestä goji-marjoissa piilee terveyden avaimet ja kiinalaiset taas himoitsevat suomalaista mustikkajauhetta.

— Aasialaisten mielestä puhtaissa suomalaisissa metsissä kasvanut mustikka on huippusuperfoodia.  Kotimaassa sitä ei vielä ymmärretä.

Kaipia toivoo, että samalla kun firma tekee vientiponnistuksia, myös suomalaiset keksisivät uudelleen omat marjat.

 

Marjat taipuvat moneksi. Niillä voi Kari Koljosen mukaan jalostaa melkein minkä tahansa elintarvikkeen ravintoarvoltaan paremmaksi.

— Terveysvaikutteisilla elintarvikkeilla ja erityisesti suomalaisilla, puhtailla luonnontuotteilla on maailmalla kova kysyntä, ja se kasvaa koko ajan.

Kaskein Marja hankkii marjoja ympäri Suomen. Viime vuonna toiminnan painopiste oli Kainuun seudulla.

— Kesäksi on tarkoitus perustaa tehdaskiinteistölle ostopiste, jonne yksityiset marjastajat voivat myydä saaliinsa.

Varsinaisen marjanpoiminnan tekee ulkomailta tuotettu työvoima. Ensi kesäksi poimijoita tulle noin 200 Thaimaasta ja Ukrainasta.

 

Yhtiökumppanit

Kaskein Marja Oy

Luonnontuotteiden jalostamiseen erikoistunut yritys valmistaa ja myy tällä hetkellä erilaisia juomia, hilloja, sienijalosteita ja pakaste-, sekä tuoremarjoja Lappeenrannassa.

Perustettu vuonna 1981.

Työllistää 16 henkilöä.

 

Nordic Vitality Oy Pohjois-Karjalassa Polvijärvellä vuonna 2012 perustettu yritys, joka valmistaa marjajauheita.

Kirjoittaja:
Helena Rissanen