Mikeva-tapaus oikeuteen

Kiista. Kansliatuomio saataneen lähiviikkoina.

Anne Kotiharju

Eksoten ja Mikeva-kodin työntekijöiden kiistaa puidaan parhaillaan Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Kansliatuomio saataneen lähiviikkoina.

Irtisanotut työntekijät vaativat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriltä (Eksote) sekä Mikeva Oy:ltä yhteisvastuullisesti miljoonaluokan korvauksia.

18 Mikevan irtisanomaa työntekijää vaatii korvauksena 20 kuukauden palkkaa viivästyskorkoineen. Työntekijöiden korvausvaateet vaihtelevat vajaasta 40 000 eurosta runsaaseen 50 000 euroon.

Työntekijöiden edustajan mukaan kyseessä oli liikkeenluovutus, kun Eksoten ja yksityisen Mikevan ostopalvelusopimus päättyi vuoden 2013 lopussa. Eksote siirsi toiminnan itselleen, ja työntekijöiden näkemyksen mukaan Eksoten olisi pitänyt ottaa työntekijät vanhoina työntekijöinä palkkalistoilleen.

 

Eksote puolestaan on sitä mieltä, ettei alihankinnasta luopumista voi katsoa liikkeenluovutukseksi.

Eksoten hallinto- ja henkilöstöjohtajan Keijo Siiskosen käsityksen mukaan kumpikaan osapuoli ei halunnut sopia asiaa.

-Kyseessä on niin periaatteellinen asia, ettei kummallakaan osapuolella ollut varaa jättää sitä selvittämättä.

Skinnarilassa sijaitseva Mikeva-koti oli vanhuksille tarkoitettu tehostetun palveluasumisen yksikkö. Eksote muutti nimen Pienniemenkadun palvelukodiksi.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju