Sikalasta tuli kulttuurikahvila

Savitaipale. Reiposen navetan vapaat neliöt otettiin hyötykäyttöön. Torpparin tupa kunnioittaa aiempien sukupolvien työtä.

Anne Kokkonen

Tuotantosuunta on vaihtunut Reiposen tilalla Savitaipaleen Hämäläisessä. Viimeiset siat lähtivät navetasta joulun maissa, ja koko alkuvuoden tyhjää tilaa on raivattu kulttuurille.

Yrittäjä Anne Niinimäki on syystä tyytyväinen urakan lopputulokseen. Torpparin tupaan tiivistyy kaikki se, mitä entisen Aution tilan torpassa on tapahtunut sadan viime vuoden aikana.

— Navetta oli vielä kuosissaan, ja halusin kunnioittaa tällä sivubisneksellä menneitten sukupolvien työtä.

Kahvilan, kotimuseon, itsepalvelukirjaston, käsityömyynnin ja kirpputorin kokonaisuus ei ole Anne ja Ilkka Niinimäen pääasiallinen leipäpuu. Reiposen tilan lihanjalostus ja -myynti jatkuvat entisellään, sianliha vain tulee nykyään Kymenlaakson puolelta Lukkarin maatilalta.

 

Kun suoramyyntiä oltiin aloittelemassa Reiposen tilalla 17 vuotta sitten, yksi Anne Niinimäen haaveista jäi toteutumatta. Hänen olisi tehnyt kovasti mieli myydä grillilihan ja makkaroiden ostajille myös pehmytjäätelöä.

Nyt pehmiskone toimii kahvilan nurkassa. Tarjolla on myös kahvia, virvoitusjuomia sekä omatekoisia suolaisia ja makeita leivonnaisia.

Kahvilasta löytyy myös isännän toteutunut unelma. Vanha kunnon jukeboksi soittaa viihdykkeeksi vanhoja ja vähän tuoreempiakin kesähittejä.

24-paikkaista kahviota pyörittää kesätyöntekijä. Tupaa ollaan valmiita vuokraamaan erilaisten tilaisuuksien järjestäjille.

 

Vanhassa talossa riittää vanhaa tavaraa, joten käytännössä koko navetta on sisustettu kierrätystavaralla. Työtä auttoi selkeä visio siitä, millainen Torpparin tuvasta tulisi.

Nyt eri vuosikymmeniltä periytyvät esineet kertovat talon historiasta vanhassa hevostallissa. Valoisaan laajennusosaan puolestaan on sijoitettu kohtuullisen laaja kotikirjasto yhdessä kirpputorin kanssa. Molemmat palvelut toimivat itsepalveluperiaatteella.

Kirjastoon otetaan täydennystä ja kirpputorille lisää myytävää. Laajuudessaan ja monipuolisuudessaan Torpparin tupa on Hämäläisen alueen ylivoimaisesti suurin palvelukeskus.

Yritystoiminnan, maatilan emännyyden ja isoäitiyden lomassa Anne Niinimäki rentoutuu lukemalla. 30 kirjan suma odottaa kotona avaamista.

— Kun aikanaan jään eläkkeelle, ryhdyn kirjastonhoitajaksi ja luen kaikki kotikirjastoni kirjat!

 

Torpparin Tupa -kesäkahvila on avoinna Savitaipaleen Elomäentie 256:ssa keskiviikkona, torstaina, lauantaina ja sunnuntaina kello 11—18 ja perjantaina kello 11—20 elokuun loppuun asti.

 

Anne Niinimäki

Syntynyt vuonna 1956 Savitaipaleella.

Asuu lapsuuden kotitilallaan Savitaipaleen Reiposessa.

Kouluttautunut käsityöalalle, ravintolakokiksi, lihanjalostajaksi ja lähihoitajaksi.

Perheessä aviomies, viisi lasta ja kolme lapsenlasta.

Harrastuksina lukeminen ja neulominen.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen