Petteri Värtö
Virveli on laiska. Laulaja kuulostaa siltä, ettei homma hotsita, ja keskellä on onttoa. Anssi Kippo ohjaa kuulemaan musiikin digitaalisen miksauksen ongelmia. Pätkän jälkeen seuraa sama analogisesti: ”Kuuntele tätä!”
Levymyynti laskee koko ajan, ja levynteon budjetit ovat pudonneet kolmannekseen huippuvuosista. Sillä pitäisi silti saada aikaiseksi parempaa jälkeä. Astia-studion vastaus vaatimuksiin on ollut paluu analogian aikaan.
— Se lisää omia kustannuksia, sillä laitteet ja niiden jäähdytys vievät valtavasti sähköä, mutta energia kuuluu myös soundissa, Kippo kertoo. Äänijälki ja sen toistuminen kuuntelijalle on ainoa tapa markkinoida työtä.
Astia-studio on pyörinyt 20 vuotta, joista 16 Harapaisissa. Jakelukanavien muutos on kirittänyt musiikkiteollisuutta tuona aikana. Kippokin teki digipyörähdyksen, mutta on yhä pankissa asioiva, tatuoitu punkkari.
— Varauskirja oli aiemmin täynnä kolmeksi — neljäksi kuukaudeksi. Nyt mennään kuukausi kerrallaan, mutta aina se täyttyy, Kippo sanoo. Venäjän ruplan notkahdus on muuttanut asiakkaiden kansallisuuksien kirjoa.
— Levyttäjistä on kotimaisia nyt puolet, kun aiemmin heistä oli ulkomaisia 90 prosenttia. Venäläiset ovat tulossa takaisin, sillä suomalaisessa autotallissakin saa parempaa soundia kuin huippukalliissa venäläisstudiossa.
Anssi Kipon maine äänittäjä-miksaaja-tuottajana perustuu Children of Bodomin levyihin. Niiden myötä Astia-studiolla musiikkia tallentavista bändeistä yhä valtaosa soittaa raskasta rockia. Hevarit pitäytyvät perinteissä.
— Raskaan musiikin yhtyeet tekevät yhä albumikokonaisuuksia, joiden ympärille rakentavat kiertueensa. Osa pop-rock-artisteista on luopunut levyistä ja äänittää niiden sijaan sinkkuja kolmen—neljän kuukauden välein.
Studiotyöläisen näkökulmasta julkaisualustalla ja -tavalla ei ole merkitystä. Musiikin masterointi tehdään Kipon mukaan samalla tavalla aina soivatpa kappaleet sitten cd:nä, vinyylinä, Spotifyssa tai Youtube-videona.
Analogisia äänityspöytiä on Astia-studiolla kolme samaa mallia, joista viimeisimmän Kippo vaihtoi päittäin omaan käyttämättömänä lojuneeseen digipöytään. Sitä hän kunnostaa komponentti kerrallaan päivän päätteeksi.
— Niitä on valmistettu 1990-luvun alussa 32 kappaletta, joista käytössä on vielä 10—15. Jos pöytä ei lähde käyntiin, siitä saa ainakin varaosia toisiin. 20 vuoden jälkeen alkaa tuntua, että osaa jo jotain tästä hommasta.
Yksi parhaita palautteita Kipolle tuli harjoittelijalta, joka kertoi musiikkimakunsa pilaantuneen analogisessa studiotyössä: ”Kaverin suosikkibändien levyt oli miksattu digitaalisesti, ja hän kuuli eron jopa läppärin kaiuttimista.”