Keskeneräisyys kiehtoo kaupunkikelmejä

Lappeenranta. Kaupunkifestivaali etsii karjalaista identiteettiä. Uusia tapahtumia keksitään lisää festivaaliviikkojen aikana.

 

Kerttu Liukkala

Seuraavan kolmen viikon aikana Lappeenrannan kaduilla ja viheralueilla näkyy katutaidetta, musiikkia ja teatteria. Kuvitteelliseen Suur-Joutsenoon ideoitu kaupunkifestivaali Kalevatron alkaa tänään perjantaina.

— Kolme viikkoa voi tuntua pitkältä ajalta, mutta se helpottaa meitä. Jos tulee hämminkiä tai huomaamme vajavaisuuksia festivaalissa, ehdimme reagoida siihen. Pystymme mahduttamaan lisää ohjelmaa ilman stressiä, kertoo Kalevatronin tuottaja Ville Silvennoinen.

 

Festivaaliohjelma täydentyy viikkojen aikana. Kalevatronin Facebook-sivuilla ilmoitetaan uusista tapahtumista, ja järjestäjille voi ehdottaa ohjelmaa, jos on jotain mielessä.

— Emme edes halua, että kaikki on valmista. Siedämme keskeneräisyyttä. Se inspiroi, Silvennoinen sanoo.

 

Kalevatron järjestetään kolmatta kertaa. Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen Pihatto-galleria pihapiireineen on festivaalin keskipiste.

Tapahtumia järjestetään myös muun muassa Linnoituksessa, Halkosaaressa, Prinsessa Armaadalla ja Lucky Monkeys -ravintolassa.

— Pihattoon tulee Suur-Joutsenon ylitaidemuseokeskus, jossa on näyttelyitä ja tapahtumia, Silvennoinen kertoo.

Suur-Joutseno on Kalevatronin leikkimielinen teema: Lappeenranta sellaisena kuin sen nyt tunnemme ei festivaalin aikana ole olemassa, vaan tapahtumapaikkana toimii Suur-Joutsenoon pakkoliitetty ex-Lappeenrannan aluekeskus.

— Suur-Joutseno antaa juonellisen, leikkimielisen perspektiivin kulttuurin tekemiseen ja kokemiseen.

 

Taustalla on ajatus karjalaisesta kulttuurista, joka etsii itseään.

— Kun Viipuria ja suurta osaa Karjalaa ei enää ole, mitä on karjalainen identiteetti? Silvennoinen kysyy.

Hän kokee, että Viipuri oli ennen sotia merkittävä kulttuurikaupunki ja Lappeenranta pikkukaupunki sen rinnalla.

— Viipurilaiset kutsuivat Lappeenrantaa kelmikaupungiksi, jossa on vain rähjäisiä tatuoituja ukkoja ja akkeleita.

 

Silvennoisen mielestä Viipurin menetys jätti tyhjiön, joka ei ole vieläkään täyttynyt.

Kalevatronissa etsitään ja luodaan uutta eteläkarjalaista kaupunkikulttuuria.

— Tyhjyyteen on hyvä luoda uutta. Ainakin tällaisessa pienessä kaupungissa. Hommat lähtevät räjähtämällä käyntiin.

 

 

Kalevatronissa tapahtuu

Perjantai 7.8.

Pihaton tapahtumakeskuksen avajaiset.

Tujulan sauna Halkosaaressa. Demonstraatio 1800-luvulla sijainneesta yleisestä saunasta. Avoin koko viikonlopun.

 

Lauantai 8.8.

Kaik’ käy X Kalevatron -ulkoilmakonsertti Linnoituksen länsivalleilla: Kaupungin valot, Vaihdevuodet 55, Juho Liira ja Epäkuollut Kalevi, Joni Ekman ja Koira, Jyrki Nissinen ja Isotissinen ja Lokit. Iltaklubilla Lucky Monkeys -baarissa Pulb (ex-Kaucas) sekä The Verticals.

 

Sunnuntai 9.8.

Koitsalahden Maija: Kantripuhetta Parikkalan murteella -monologiesitys Pihatossa.

 

Ti—Ke 11.—12.8.

Taidetta 24H -ryhmänäyttely Galleria HOI SIEn väistötiloissa Pihatossa.

 

Torstai 13.8.

Torstai-lounge Pihatossa. Vinyylimusiikkia ja alkoholittomia virvokkeita.

Perjantai 14.8.

Kullertron-näytelmän ensi-ilta Linnoituksessa Radiotalon puistossa. Ohjaus: Juho Liira.

Jytälaiva Prinsessa Armaada -klubi: Jukka ja Jytämimmit, Lunar miles band.

 

Lauantai 15.8.

Kalevatron x A’vot sie oot hot – eteläkarjalainen indieklubi Lucky Monkeysissa: Underground witch rock, Dull antics, Sami & Ilpo.

Katso Facebook-sivulta uusimmat ohjelmatiedot.

Kirjoittaja:
Kerttu Liukkala