Suur-Saimaan saaresta löytyi huumeviljelmä

Huumeet. Kaakkois-Suomesta on löytynyt ennätykselliset 15 ulkoviljelmää tänä kesänä. Kannabiskasvattajat suosivat syrjäisiä paikkoja.

Juho Maijala

Nuotiopaikalta lähtevä polku pisti silmään. Joku oli hiljattain ravannut Läpikäytävän saaressa Suur-Saimaalla. Lomareissulla ollut veneilijä lähti seuraamaan polkua.

Riukupaikkaa etsinyt mies katseli kantarellipaikkoja, kun maasta erottui heinätön laikku. Joku oli kuskannut paikalle mustaa multaa, ja läntin keskellä kasvoi erikoisen näköinen taimi.

— Se oli viisilehtinen kannabiskasvi. Kyllä sen tunnistaa niin helposti, kun niitä logoja on joka paikassa, veneilijä kertoo.

Pian hän löysi kaksi muutakin laikkua ja yhteensä noin tusinan verran kannabiskasveja. Mies päätti poistua saaresta ja ilmoitti löydöstään poliisille.

Ulkoviljelmiä on löytynyt tänä kesänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Kaakkois-Suomen poliisin tietoon on tullut 15 ulkona sijaitsevaa kannabiskasvattamoa, joista seitsemän on sijainnut Etelä-Karjalassa.

— Tällaiseen määrään viljelmiä en ole ennen törmännyt, kyllä se jostakin kertoo. Kannabiksen kasvattamiselle ja marihuanan poltolle on tilausta, rikoskomisario Tuomas Pöyhönen sanoo.

Pöyhösen mukaan on vaikea arvioida, miten suuren osan alueen viljelmistä poliisi on löytänyt. Jos käytetään nyrkkisääntöä, että vajaat kymmenen prosenttia huumerikoksista tulee poliisin tietoon, niin alueella voisi olla 150 viljelmää.

— Toisaalta jos Kaakkois-Suomen kartalle laittaa 15 pistettä, niin ei se ihan hirveästi ole. On paljon metsäteitä ja Saimaassa saaria, joissa ei ole huumeviljelmiä.

 

Tyypillinen viljelmä sijaitsee syrjäisessä paikassa, johon sivulliset eivät eksy. Kasvit tarvitsevat muualta tuodun mullan lisäksi vain auringonvaloa. Viljelmien koot vaihtelevat kymmenestä kasvista satoihin.

— Se voi olla sattumalta valittu metsäautotie, jota ajetaan 15 minuuttia ja sitten kiivetään läheisen kallion päälle. Teemana tulee mieleen pontikkapannu, joka sijaitsi jossain kuusten katveessa, Pöyhönen sanoo.

Läpikäytävän kannabisviljelmä löytyi metsäyhtiö Tornatorin omistamalta suojelualueelta. Tornatorin yritysvastuupäällikkö Tuija Luukkanen kertoo, että saaresta purettiin toissa kesänä luvaton mökkihökkeli.

— Ilmeisesti siellä on kulkenut hämäräperäistä porukkaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen, että yhtiön mailta olisi löytynyt kannabisviljelmä, Luukkanen sanoo.

 

Läpikäytävässä veneilemässä ollut mies kertoo, hänen perheensä lakkasi käymästä saaressa toistakymmentä vuotta sitten, kun siellä alkoi majailla jonkinlainen remuporukka.

— Lisäksi sinne on hankala ajaa, joten se ei ole veneilijöiden suosiossa, hän kertoo.

Myöhemmin samana päivänä veneilijä lähti uistelemaan Myhkiönselälle. Hän näki, kuinka poliisivene saapui Läpikäytävään hakemaan huumekasvit pois.

Kasvien laboratorioanalyysi on yhä kesken.

 

Huumeet Etelä-Karjalassa

Yleisimmät huumeet ovat kannabis ja amfetamiini.

Kannabista kasvatetaan kotona ja ulkona entistä enemmän.

Heroiinia ja subutexia käytetään myös, mutta ne ovat vähemmistössä.

Pyöräilyä rajan yli Svetogorskiin narkkaamaan harrastetaan edelleen.

Lähde: Poliisi.

Kirjoittaja:
Juho Maijala