Yliopisto myy ydintekniikan koulutusta Saudi-Arabialle

Koulutus. 20 saudiarabialaista opiskelijaa aloittaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston maisteriohjelmassa ensi syksynä.

Anne Kotiharju

Saudiarabialaiset opiskelijat saavat ensi syksystä lähtien maksullista ydintekniikan koulutusta Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Yliopisto on sopinut koulutusyhteistyöstä öljyvaltiona tunnetun Saudi-Arabian kanssa.

Ydintekniikan koulutusohjelmaan otetaan 20 saudiarabialaista opiskelijaa. Ensi vuoden alusta voimaan astuvan lakimuutoksen perusteella heiltä voi periä lukukausimaksun.

Lappeenrannassa on Suomen ainut ydintekniikkaan ja ydinturvallisuuteen keskittyvä maisteriohjelma. Saudi-Arabialla taas on mittava kansallinen hanke rakentaa ydinvoimaa tärkeäksi osaksi sähköntuotantoa.

-Saudi-Arabiassa on havahduttu huomaamaan, että öljy on arvokas materiaali. Sille olisi ehkä parempaakin käyttöä kuin polttaminen. Päästöttömyyttä tavoitellaan myös, selvittää ydintekniikan koulutuksesta vastaava professori Juhani Hyvärinen.

Hyvärisen mukaan ensimmäinen 20 opiskelijan joukko on vasta alkua.

-Idea on siinä, että joka vuosi tulee uudet 20. Saudi-Arabiassa riittää kyllä koulutustarvetta. Ydinvoimaprojektit ovat hyvin pitkiä, kuten täällä Suomessakin on huomattu.

Hyvärinen selvittää, että Saudi-Arabian tavoitteena on rakentaa kymmenen kertaa enemmän ydinvoimakapasiteettia kuin mitä Suomessa nyt on käytössä.

Yliopisto suunnittelee maisteritason koulutuksen jatkoksi tutkimusyhteistyötä ja tohtorikoulutusta saudiarabialaisten kanssa.

-Toivottavasti tämä on päänavaus vielä laajemmalle koulutusviennille. Lappeenrannan yliopistolta löytyy asiantuntemusta myös puhtaan veden saamiseksi sekä uudistutuvissa energiatekniikoissa.

Hyvärinen toteaa, että koulutusmyynti on yksi tapa tilkitä yliopiston taloutta. Yliopiston hallituksen puheenjohtaja Tuomo Rönkkö luonnehtii yhteistyötä tärkeäksi avaukseksi yliopistojen koulutusviennissä.

Myös Säteilyturvakeskus tekee yhteistyötä Saudi-Arabian kanssa ydinenergiaturvallisuudessa.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju