Matti Saarela
Ruokolahden kunnan päättäjien syliin putosi syyskuussa varsinainen pommi. Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi silloin kunnan tekemän valituksen päätöksestä, jolla Itä-Suomen aluehallintovirasto velvoitti kuntaa rakentamaan 80 metriä pitkän sillan Soinilansalmen pengertiehen kohtaan, jossa vedensyvyys on salmessa suurin.
Mustapekka jäi tässä jaossa Ruokolahden kunnanisien käteen, koska nimenomaan Ruokolahden kunta haki yli 30 vuotta sitten lupaa pengertien rakentamiseen. Kunnan taloudesta päättäviä ei todennäköisesti lohduta hirveästi sekään, että KHO kumosi samalla Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen, jossa kunta velvoitettiin rakentamaan samalle paikalle peräti 160 metriä pitkä silta.
Kivijärven Isoon Rapasaloon Kuhasensaaresta siltaa vuodesta 2005 puuhanneet Jaakko Uuttu ja Jaakko Ahola luovivat vesilain karikkojen läpi vaivatta, jos vertailukohtana käytetään Ruokolahden jo yli 30 vuotta kestänyttä hallinto- ja oikeusprosessia, joka on työllistänyt virkamies- ja tuomarikuntaa Saimaan puolella.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue myönsi Rapasalonsalmen pengertielle ja sillalle luvat huhtikuussa 2012. Vaasan hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus kumosivat kaikki rakennusluvasta tehdyt valitukset kosmeettisin muutoksin, jotka koskevat lupaehtoja ja vahinkoa kärsiville maksettavia korvauksia. KHO:n lopullisen luvan pengertielle tiekunta sai marraskuussa 2014.
Mikään byrokratian läpikävely Rapasaarensalmen pengertien lupaprosessi ei ole ollut. Jo luvan hakuvaiheessa hakijoiden piti pyytää lausunnot hankkeesta viideltä eri viranomaistaholta ja lähes 20 yksityiseltä ja yhteisöltä, muun muassa alueen kalavesiä hallinnoivalta Ruomin osakaskunnalta. Lemin kunnassa hakijoiden piti hakea myös rantayleiskaavan muutosta.
Pengertien vastustajat – heitäkin Lemiltä ja Luumäeltä löytyy – ihmettelevät nyt ääneen, miten KHO on voinut päätyä näissä kahdessa, pengertien rakentamista koskevassa päätöksessään näin erilaisiin ratkaisuihin.
Kysymys on näköharhasta. Puhtaasti rakennusteknisessä mielessä Rapasalonsalmen pengertieltä vaaditaan samoja ominaisuuksia muun muassa veden esteettömän virtauksen suhteen kuin Soinilansalmen pengertieltä KHO:n tuoreessa päätöksessä. Rapasalonsalmen sillan siltaukon pitää olla vähintään 25 metriä leveä. Lisäksi pengerrykseen pitää laittaa kaksi, halkaisijaltaan vähintään 1,5 metriä levää virtausputkea.
Silta-aukon suhde pengertien tiepenkereen pituuteen on suurin piirtein sama. Rapasalonsalmen pengertiestä tulee siltoineen noin 160 metriä pitkä. Soinilansalmen pengertie on noin 500 metriä pitkä.
Oikeusprosessi Soinilansalmen pengertiestä on poikkeuksellinen Suomen hallinto-oikeuden historiassa. Korkein hallinto-oikeus joutui vuonna 1994 purkamaan oman, yhdeksän vuotta vanhan päätöksensä. Vuonna 1985 se oli hylännyt kaikki valitukset, jotka oli tehty Itä-Suomen vesioikeuden myöntämästä pengertien rakennusluvasta.
Koko sotkun taustalla lienee se, että Soinilansalmen pengertietä ei jossain muinaisella 60-luvulla ensisijaisesti suunniteltu kulkuväyläksi, vaan osaksi patojärjestelmää, jolla alueen peltoja olisi suojeltu Saimaan tulvilta. Väärin rakennettu, kuului KHO:n tuomio vuonna 1994.
Soinilansalmen pengertie on vähentänyt virtausta salmessa. Se on aiheuttanut rantojen liettymisen ja rehevöitymisen takia vahinkoa alueen maanomistajille ja luonnolle. Tämän toteaa päätöksessään muun muassa Vaasan hallinto-oikeus, joka teki poikkeuksellisen katselmuksen paikan päällä vuonna 2012.
Rapasalonsalmen pengertien arvioidaan vähentävän veden virtausta salmessa jopa kolmannekseen nykyisestä. Se ennakoi samanlaisia ongelmia, joita Soinilansalmen pengertien pohjoispuolella on ilmennyt. Lupaehtojen mukaan haittojen seuraamisesta on tehtävä tarkkailusuunnitelma ennen töiden aloittamista. Suunnitelma on edelleen tekemättä. Se on ikävä kauneusvirhe muuten tyylikkäästi toteutetussa hankkeessa.
Kirjoittaja on Etelä-Saimaan uutistoimittaja.