Lappeenranta kerää uusia leikkauslistoja

Lappeenranta. Kaupunki hakee kuuden miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. Veroja ei ole tarkoitus nostaa. Lomautuksia ja irtisanomisia pyritään välttämään.

Timo Laitakari

Lappeenrannan uuden säästökuurin taustalla on kaksi syytä: 1) verotulojen kehitys on huonoa, ja menot kasvavat niitä nopeammin; 2) kaupungin omistamasta energiayhtiöstä ei voida ottaa rahaa ulos entiseen malliin.

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan tarve säästöihin syntyy veropohjan kasvun hidastumisesta, mikä johtuu heikentyneestä työllisyystilanteesta. Myös yritysten maksamien verojen kasvu on ollut vaatimatonta.

Lappeenrannan Energian pitää puolestaan investoida lähivuosina paljon sähköverkkojen maakaapelointiin ja rakentaa uusi jätevedenpuhdistamo.

Tästä syystä se ei pysty tulouttamaan kaupungille euroja vanhaan malliin.

Kaupunki hakee kuuden miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. Niitä voidaan tehdä vain toiminnoista, jotka jäävät kaupungille hallituksen valmisteleman maakuntauudistuksen toteuduttua 2019. Vaarassa ovat siis koulujen, päiväkotien, uimahallien, kirjastojen ja tienpidon kaltaiset palvelut.

Esimerkiksi Eksote ei ole säästöohjelmassa mukana. Jarvan mukaan uusille maakunnille siirtyvien toimintojen maksuosuudet katsotaan erikseen, ja niitä varten luodaan vielä oma erillinen säästöohjelmansa.

Edellisen kerran Lappeenranta haki isoja säästöjä vuonna 2013. Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarisen mukaan nyt valmisteltava ohjelma on suuruudeltaan noin puolet edellisestä.

– Kuuden miljoonan euron säästösumma voi vielä pienentyä, jos verotulot kehittyvät ennakoitua paremmin. Toki summa voi myös kasvaa, jos käy toisin päin, Naukkarinen sanoo.

Siitä mistä säästöt haetaan, ei ole päätetty. Naukkarinen vakuuttaa, että tilanne on tältä osin aidosti auki. Hän pitää tärkeänä, että päätöksiä pystytään tekemään hyvissä ajoin.

Hän myös uskoo, että säästöjä voidaan saada toimintatapoja parantamalla ja ilman että palvelu huonontuu.

Lappeenrannan velkamäärän kasvu on tällä valtuustokaudella saatu pysäytettyä. Naukkarinen arvioi, että säästöistä huolimatta velkamäärä kääntyy taas pian kasvuun.

Kaupungilla on edessä isot investoinnit, etenkin länsialueen kouluihin, eikä niitä saada Naukkarisen mukaan toteutettua ilman velkaantumista.

Säästöt pyritään hoitamaan ilman henkilöstön lomautuksia tai irtisanomisia.

Kaupunginjohtaja Jarva muistuttaa, että kaupunki on ennenkin pystynyt hoitamaan vastaavan kokoiset säästöt ilman henkilövähennyksiä.

– Väkeä eläköityy edelleen kiivasta tahtia. Keinot yleensä löytyvät, kun niitä yhdessä pohditaan ja toteutetaan.

Myöskään veroja ei virkamiesten mukaan ole tarkoitus nostaa. Kaupunki nosti veroprosenttiaan 1,5 prosenttiyksiköllä vuodelle 2014. Nykyinen 21 prosenttia on maakunnan korkein.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari