Tuomas Tujula ajaa Kimin renkaanjälkiä

Autourheilu. Korvenkylästä Sotshiin ja radalle juuri ennen Kimi Räikköstä. Tuomas Tujulan formulakausi alkaa kuninkuusluokan lämmittelijänä.

Vesa Salminen

Mustat renkaanjäljet karting-radalla muistuttavat historiasta. Täältä kaikki oikeastaan alkoi.

Kimi Räikkösen mukaan nimetyltä Kimicircuitilta Lappeenrannan Muukossa.

Viikon päästä Tuomas Tujula starttaa Formula nelosissa Sotshin osakilpailussa. Hetkeä ennen kuin radan valtaavat moottoriurheilun kuninkaat, F1-kuljettajat.

– Parhaiten ajaminen sujuu, mitä vähemmän murehtii, Tujula miettii viikko ennen kauden avausta.

Kausi formuloissa on Tujulan ensimmäinen.

– On se iso hyppy, kun lähdetään kartingista formuloihin. Renkaat, moottori, tapa miten sitä pitää ajaa. Pitää melkein opetella uudelleen juoksemaan, Tujula kuvaa.

Karting-huipusta ei välttämättä tule koskaan menestyvää formulakuljettajaa, mutta omiin mahdollisuuksiinsa Tujula luottaa. Kumartelemaan radalle ei kannata mennä.

– 18 testipäivää on ollut, ja koko ajan käyrä on ollut nouseva.

Kisasimulaatioissa Tujula tuntee onnistuneensa. Ensimmäisessä niistä hän oli nopein.

Ajajana lappeenrantalainen kuvaa itseään rauhalliseksi ja virheettömäksi.

– Renkaille ajotapani on hyvä. Pelkkä raaka vauhti ei yleensä riitä.

Viikko ennen avauskisaa Tujula sanoo olevansa aavistuksen rauhaton, vaikkei se Muukon huoltohallissa päälle päin näy. Viimeiset testilähdöt eivät olleet täydellisiä.

Sotshissa ajamista seuraavia silmäpareja on normaalia enemmän, vaikka formula ykkösten suljettua maailmaa tulokkaat saavat vain katsella sivusta. Se tuo Tujulan mukaan ekstrapaineita.

F4 on Sotshissa formula ykkösten lämmittelyluokka. Sen vuoksi lähtöjä on normaalin kolmen sijasta kaksi, ja aika-ajojen alla on vain puoli tuntia aikaa harjoitella tuntemattomalla radalla.

Liian isoja harppauksia ei kannata autourheilussa himoita. 19-vuotiaita F1-kuljettajia, kuten Max Verstappen, nousee harvoin.

– Kyllä minä muutaman kerran pääsin häntä kartingissa kyykyttämään. Kun hän hyppäsi formuloihin, näki heti, että nyt on jotain erityistä, Tujula kuvaa hollantilaista.

F4-luokassa ei Tujulan mukaan kannata vuotta enempää viettää.

Kevään abiturientin tavoitteena on ammatti autourheilusta. Formuloiden lisäksi hyviä luokkia on muitakin. Kouluihin Korvenkylässä asuva nuori mies ei hakupapereita tänä keväänä lähettänyt.

– Tulee vähän kiireinen vuosi muutenkin. Pyrin nyt panostamaan kaiken ajamiseen.

Kun suvulla ei ole öljymiljoonia, joilla tallipaikan voi ostaa, asema on lunastettava radalla.

– Ainoa, mitä minä voin itse tehdä, on paras mahdollinen tulos.

SMP F4 -sarja

Kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n nuorille kuljettajille luoma kehityssarja. Vastaavia F4-sarjoja ajetaan eri puolilla maailmaa.

Kausimaksu kuljettajalle on 150 000 euroa.

Voittaja saa palkinnoksi 350 000 euroa, kakkonen 150 000 ja kolmas 20 000 käytettäväksi ylemmässä F3-sarjassa.

Seitsemän osakilpailua. Kisaviikonloppuna ajetaan kaksi tunnin harjoitussessiota, 30 minuutin aika-ajo ja kolme kisalähtöä.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen