Riina Nokso-Koivisto
Uutinen Lappeenrannan uuden kaupunginteatterin heikoista kävijäluvuista synnytti Etelä-Saimaan nettisivuilla kommenttien vyöryn. Osa kommentoijista vaikutti vahingoniloisilta. Hehän olivat povanneet etukäteen, etteivät uudet seinät ratkaise teatterin vuosia kestänyttä yleisökatoa.
Teatterinjohtaja Timo Sokura ei ehkä työpaikkaa hakiessaan täysin ymmärtänyt, millainen ilmapiiri teatteria kohtaan hänen synnyinkaupungissaan tätä nykyä vallitsi. Jari Juutisen ohjelmistolinja oli karkottanut suuren yleisön. Kun kaupunki päätti investoida kymmeniä miljoonia uuteen teatteriin ja teki samaan aikaan toisaalla kovia säästöpäätöksiä, teatteriin kohdistunut kritiikki sai raivoisat mittasuhteet.
Uuteen teatterinjohtajaan kohdistuikin valtavasti paineita ja odotuksia. Tärkein tehtävä oli saada lappeenrantalainen yleisö takaisin teatteriin.
Sokura heittäytyi työhön itseään säästämättä. Hän teki pr-työtä kiertämällä kissanristiäisiä ja solmimalla suhteita. Kun teatteri joutui viime syksynä evakkoon, Sokura ohjasi onnistuneesti näytelmät Kehruuhuoneelle ja Lappeenranta-saliin, valmisteli samalla uuden teatterin avaamista ja luki näytelmiä tulevaa ohjelmistoa varten.
Valtava työmäärä vie väistämättä voimia. Jälkikäteen arvioituna teatterinjohtaja saattoi antaa syksyn ohjelmistolle liikaa energiaansa. Sen sijaan olisi pitänyt keskittyä siihen, että uuden teatterin avajaisnäytelmää olisi hiottu ajan kanssa niin hyväksi kuin mahdollista.
Nyt kävi toisin. Sokura joutui ennen ensi-iltaa sairauslomalle, ja ohjaajavaihdoksesta seurasi monenlaista epäselvyyttä. Ehkä sen takia toteutus jäi hieman puolitiehen. Ensi-illan jälkeen viidakkorumpu ei ainakaan kertonut Kolmen pennin oopperasta kovin mairittelevaa viestiä.
Jälkiviisaana voi miettiä, oliko Kolmen pennin ooppera avajaisnäytelmäksi paras mahdollinen valinta. Esimerkiksi Lahden kaupunginteatterissa esitetään täysille saleille Eeva Kilven Evakkotytön tarinaa, jossa puhutaan Simpeleen murretta. Toimisi varmaan täälläkin.
Vaikka mistä sitä tietää. Teatterin pienellä puolella esitettävä Paniikki on Kansallisteatterin johtajan Mika Myllyahon kiitetty näytelmä, jossa katsoja saa itkeä ja nauraa. Etelä-Saimaan kriitikon mielestä näytelmä on Lappeenrannassa toteutettu mainiosti, ja viidakkorumpukin kertoo hyvää. Silti yleisöä on vähän.
Toisaalta ei pidä unohtaa Mummon yleisömenestystä. Vai tyydyttikö Mummo yleisön suurimman kiinnostuksen uutta teatteria kohtaan?
Perjantaina ensi-iltansa saaneelle Isolle pahalle sudelle voi vain pitää peukkuja. Moni muu teatteri houkuttelee lapsiyleisöä näytelmillä, joiden hahmot ovat ajankohtaisia kirjoista ja elokuvista, kuten Risto Räppääjä, Tatu ja Patu tai Frozen.
Vaikka Iso paha susi on mainio näytelmä, Risto Räppääjää olisi taatusti helpompi markkinoida.
Niin paljon kuin mieli tekisi, näytelmäehdotuksia en Sokuralle tuputa. Niitä tulvii kuulemma muutenkin. Ideoita on helppo heitellä, kun ei itse tarvitse olla vastuussa toteutuksesta ja niukoista määrärahoista.
Ei Lappeenrannan kaupunginteatteri toki yksin ongelman kanssa ole. Teatteri Imatran Hiprakkainen esiliina -näytelmä on myynyt niin huonosti, että esityksiä on pitänyt perua ja lippuja myydä puoleen hintaan.
Kuinka paljon tilanteeseen vaikuttavat taloudellisesti tiukat ajat? Kolmen pennin oopperan peruslippu maksaa 38 euroa. Kun pariskunta lähtee teatteriin ja nauttii väliajalla kahvit, illassa hujahtaa 100 euroa. Siihen hintaan on oikeus odottaa kunnon elämystä.
Oli yleisökadon syy mikä hyvänsä, teatterien ahdingolla ei kannata ainakaan ilakoida. Pilkka osuu veronmaksajan omaan nilkkaan.