Riina Nokso-Koivisto
Rajavyöhykkeellä Joutsenon Kuurmanpohjassa on hiljaista. Vasta läheltä huomaa, että metsän katveessa tapahtuu jotain. Joukko arkeologian harrastajia tutkii Muilamäen kivikautista asuinpaikkaa professori Aivar Kriiskan johdolla.
Jääkauden jälkeen, noin 10 400 vuotta sitten, Muilamäessä ei Kriiskan mukaan olisi varmasti ollut yhtä hiljaista. Muilamäkeläiset eivät asuneet umpimetsässä, vaan vesistön äärellä.
— Saapuessanne tänne veneellä olisitte kuulleet jo kaukaa koiran haukunnan. Olen aika vakuuttunut, että siihen aikaan ihmisillä oli jo koiria, Kriiska sanoo.
Todennäköisesti Muilamäeltä olisi kuulunut myös työn ääniä. Paikalla sijaitsi kvartsilouhos, josta asukkaat louhivat raaka-ainetta tehdäkseen erilaisia työvälineitä ja aseita metsästystä varten.
Ruuaksi uudisasukkaat metsästivät ainakin hirviä ja majavia, joiden nahoista muilamäkeläiset varmaankin räätälöivät myös garderobinsa.
Asukkaita Muilamäellä oli kenties parikymmentä, eli muutamia perheitä. Kaivausten perusteella näyttää siltä, että heidän kotinsa saattoi muistuttaa yllättävän paljon perinteistä taloa.
— Tässä on saattanut sijaita neliskulmainen, jopa hirsistä rakennettu asumus, Kriiska sanoo.
Jos meneillään olevat kaivaukset osoittavat epäilyn oikeaksi, Kriiskan mukaan kyseessä on merkittävä löytö, joka antaa kiinnostavaa uutta tietoa kivikauden arkkitehtuurista.
Saarenojalta löytyi muutama vuosi sitten jääkauden jälkeisen Suomen vanhin asumus. Muilamäen asuinpaikka on 200—300 vuotta nuorempi. Vertaamalla Muilamäen löytöjä Saarenojan löytöihin tutkijat saavat tietoa siitä, miten uudisasukkaiden elämä muuttui reilun 10 sukupolven aikana.
— Vaikka tämä on paikallista historiaa, se kertoo kuitenkin yleisemmin Euroopan historiasta, Kriiska kertoo.
Kuurmanpohjan kaivausten tuloksisista päästään lukemaan tarkemmin tekeillään olevasta Etelä-Karjalan maakuntahistoriasta, jonka ensimmäinen osa julkaistaan syksyllä 2018. Aivar Kriiska on yksi teoksen 18 kirjoittajasta.
— Mielestäni on tärkeää, että maakuntahistoriaan saadaan olemassaolevan tiedon lisäksi myös aivan uutta, aktiivista tutkimustietoa, Kriiska kertoo.
Arkeologian professori on kiinnostunut tavallisten ihmisten historiasta. Juuri sitä maakuntahistoria pyrkiikin valottamaan, kertoo teoksen päätoimittaja, dosentti Jyrki Paaskoski.
Koska kirjoittajia on 18, näkökulmia on paljon.
— Kaikkia kirjoittajia kuitenkin yhdistää kysymys: mitä on eteläkarjalaisuus? Mitkä ovat niitä syvähistoriallisia elementtejä, jotka ovat ominaisia tälle alueelle ja identiteetille, Paaskoski sanoo.