Veiterässä alkoi kazakstanilainen komento

JÄÄPALLO. Aleksei Nikisovia kiinnostavat etenkin Veiterän nuoret pelaajat, joita hän haluaa kehittää eteenpäin. Uudelta päävalmentajalta taipuu myös ruotsin kieli. Nikisov on asunut länsinaapurissa viimeiset 20 vuotta.

Kalle Sipiläinen

Veiterän uusi päävalmentaja tulee pitkästä aikaa ulkomailta. Vihreäpaidat ovat kiinnittäneet luotsikseen Kazakstanin maajoukkueen päävalmentajan Aleksei Nikisovin 1+1-vuotisella sopimuksella.

Lappeerantaan Nikisovin houkutteli Leo Segermanin, Martti Tepposen ja Anssi Peuhkurin muodostama edustusjoukkueen johtoryhmä. Nikisovia kiinnostavat etenkin Veiterän nuoret pelaajat, joita hän haluaa kehittää eteenpäin.

— Veiterässä on tällä hetkellä kaksi kolme rutinoitunutta pelaajaa, sitten on nuorehkoja pelaajia, ei kuitenkaan ihan nuoria, vaan 20—25-vuotiaita. Minusta se on huippuhyvä sekoitus, kazakstanilainen kertoo.

Veiterän joukkue palasi maanantaina omatoimijaksolta, ja valmistautuminen kohti marraskuussa alkavaa bandyliigakautta jatkuu.

— Tärkeät pelit tulevat tammikuun lopulla, kun jatkopelit alkavat, Nikisov painottaa.

— Sitä kohti rakennetaan koko ajan. On tärkeää säilyttää maltti niin harjoittelussa kuin valmennuksessa. Haluan nähdä ensin, miten pelaajien fysiikka kestää.

Venäjän sijaan komentokielenä pukukopissa kaikunee ruotsi, sillä 51-vuotias Nikisov on asunut länsinaapurissa viimeiset 20 vuotta. Hänellä on myös Ruotsin kansalaisuus.

Nikisov on suorittanut Ruotsissa kaikki jääpallon valmentajatutkinnot.

Nikisov vetää Veiterälle kuivaharjoituksia ensin puolitoista viikkoa. Lappeenrantaan hän muuttaa syyskuun alussa. Uusi päävalmentaja lupaa, että seuraavat viisi viikkoa ovat erittäin kovia.

— Hypitään paljon, juostaan paljon. Rakennetaan sitä pohjaa, mikä aloitettiin jo keväällä.

Entä millaisesta jääpallosta Nikisov pitää? Hän suosii peliä, jossa luistellaan paljon ja pallo liikkuu, mutta pelaajien väliset etäisyydet pysyvät tiiviinä. Se, pelaako Veiterä ensi talvena tällaista jääpalloa, selviää myöhemmin.

— Muutamien kuivaharjoitusten perusteella olen nähnyt hyviä hyppyjä ja juoksuja, mutta jäällä se ei sitten välttämättä toimikaan. Haluan nähdä ensin, mihin pelaajien ominaisuudet riittävät.

Jääharjoittelun Veiterä aloittaa syyskuussa. Lokakuussa lähdetään leirille joko Ruotsiin tai Venäjälle. Heti leirin jälkeen pelataan Suomen cup.

Ulkomaalaisena valmentajana Nikisov seuraa Vladimir Jankon ja Sergei Maksimenkon jalanjälkiä Veiterässä. Nikisov myöntää, ettei tiedä Suomen liigasta vielä paljoakaan.

— Maailmancupissa olen nähnyt suomalaisia joukkueita, mutta ne eivät ole menestyneet kovin hyvin. MM-kisoissa olen nähnyt suomalaisia pelaajia.

Näkemänsä perusteella Suomella ei ole selkeää omaa pelitapaa. Myös itseluottamusta on puuttunut.

— Varsinkaan Venäjää vastaan ei ole uskallettu oikein edes pelata.

 

Kirjoittaja:
Kalle Sipiläinen