Kaija Lankia
Metsäretkeläiset harppovat mättäältä mättäälle varoen astumasta sohjoiseen veteen tai pienten kuusentaimien päälle. Partakoskentien ja pienen Kaihlajärven välinen metsikkö on hakattu Kuolimon kirkasta vettä suojellen. Kun ei ole ojaa, vesi ei huuhtele kiintoaineita eikä ravinteita Kaihlajärveen eikä siitä edelleen Kaihlajokea myöten Kuolimoon.
— Tänne ei ole kaivettu ojan ojaa, kertoo metsäasiantuntija Tapani Siiskonen Mänty-Saimaan metsänhoitoyhdistyksestä johdattaessaan metsänomistajat ja muut asiasta kiinnostuneet Kaihlajärven rantaan.
Mänty-Saimaan, Pisara-vesiensuojeluhankkeen ja Pro Kuolimo –yhdistyksen yhteisessä metsäpäivässä tiistaina paneuduttiin metsätalouden merkitykseen ja mahdollisuuksiin Kuolimon vesien suojelussa.
Siiskosen mukaan metsäammattilaiset ovat tiedostaneet hakkuiden ja ojitusten merkityksen vesien rehevöitymisessä.
— Emme koe itseämme suurimmiksi syntisiksi. Kuolimon tapaisen järven kohdalla on vain oltava tavanomaistakin hurskaampi, hän sanoo.
Se tarkoittaa toimenpiteiden tarkkaa suunnittelua. Kun maata ei kaivele, eivät ravinteet lähde liikkeelle. Lietekuoppiin ja selkeytysaltaisiin taas saadaan pysähtymään jo liikkeelle lähtenyt humus.
— Ihan yksinkertaisista konsteista on kyse, Siiskonen sanoo.
Hakkuulla jo sinänsä on merkitystä metsän vesitaloudelle. Kun iso alue metsää hakataan nurin, haihtuminen vähenee ja veden pinta nousee ja tulvia syntyy helpommin. Jättämällä haapoja ja muita paljon vettä käyttäviä lehtipuita kaatamatta vaikutukset lieventyvät.
Kuolimon pinta-ala on noin 80 neliökilometriä. Se saa vetensä 863 neliökilometrin alueelta Savitaipaleelta, Suomenniemeltä ja Mäntyharjusta. Suurin osa siitä on metsää.
Metsänomistajat ja metsäammattilaiset ovatkin avainasemassa, kun halutaan puuttua Kuolimoon tuleviin laskeumiin. Siiskonen on havainnut, että metsänomistajien asenne on pikkuhiljaa muuttunut vesiensuojelulle myönteiseksi.
Saman on huomannut mäntyharjulainen metsänomistaja ja metsäammattilainen Voitto Paasonen.
— Vielä 1960-luvulla metsäkoneita piti muuttaa sellaisiksi, että niillä pystyttiin hakemaan loputkin puut märistäkin paikoista. Muuten ei saanut urakoita.
Muutos alkoi hänen mukaansa noin 20 vuotta sitten. Puronvarsien puut pitikin jättää pystyyn.
Kuolimon metsien hoidon yleissuunnitelma on valmistumassa ja esitellään joulukuun alussa. Suunnitelma sisältää kymmeniä kohteita toimenpidesuosituksineen, Pisara-hankkeen projektikoordinaattori Raija Aura kertoo.
Savitaipaleen kirkonkylään on valmistunut kosteikko hidastamaan valumia Kapakk’ojasta.
— Kapakk’ojaan tulee vielä virtauspato mittareineen, josta pystytään laskemaan ojan kautta kulkeutuva kuormitus, Pro Kuolimon puheenjohtaja Hannu Jokinen kertoo.