Sari Pullinen
Jääkauden 11 000 vuotta sitten synnyttämän Saimaan koko tiedetään. Se levittäytyy kolmen maakunnan alueelle 14 850 kilometrin rantaviivalla. Nimen alkuperästä sen sijaan ei ole saatu tarkkaa selkoa. Tyydyttävää selitystä ei löydy suomesta eikä sen sukukielistä.
Ennen kuin näillä kulmilla kuultiin suomea ja saamea, väestö puhui yhtä tai useampaa muinaiskieltä. On arveltu, että Saimaa-nimi on muisto niistä, samoin kuin nimet Imatra, Päijänne ja Inari. Suomeen ne ovat lainautuneet saamen kautta.
Saimaa-arvoituksen ratkaiseminen houkutteli myös helsinkiläistä kielenharrastajaa Markus Etolaa. Hän hakee selityksen suomen murteista jakaen nimen kahtia: ”sai” ja ”maa”.
— ”Maa” on kaikille tuttu. Mielestäni ”sai” tarkoittaa samaa kuin ”sae”, joka on murrevastine sade-sanalle, Etola pohtii.
Etola muistuttaa, että suomessa yksi vokaali voi vaihtua sanan merkityksen vaihtumatta kuten sanoissa heili ja heila.
Hän sanoo, että savon murteessa tavataan muotoa ”suattaapi tulla saietta”. Tätä muotoa ei kuitenkaan Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) murreasiantuntijoiden mukaan yleisesti tavata.
— Tuskin ”sade” muutenkaan liittyy Saimaa-nimeen, asiantuntija Petra Sarnisto Kotuksen Nimiarkistosta sanoo.
Ensin Etola tarkasteli sanan ensivaikutelmaa. Saarnisto huomauttaa, että nimissä se saattaa pettää.
— Ajan kuluessa lainanimet mukautuvat kieleen. Esimerkiksi Pori kuulostaa suomalaiselta, vaikka kaupungin nimi on alun perin ruotsinkielinen Björneborg, Saarnisto valistaa.
Kirjallisten lähteiden mukaan Saimaa on ollut aiemmin Saimas. Vuodelta 1646 löytyvät Saimas wesi ja Saimas selkä. Puhekielessäkin Saimas-muotoa kuulee yhä.
Etola viittaa myös suomen sukukieleen karjalaan.
— ”Saimaa” on voinut lyhentyä nimiparista Saiman maa. Saima on tarkoittanut karjalan kielessä suurta venettä. Saiman maa olisi siten Suuren veneen maa, hän tulkitsee.
Se Etolan teoria, että ”Saimaa” on alun perin tarkoittanut saarta ja lainautunut järven osan nimeksi, on osaksi oikeilla jäljillä.
— Saimaa-nimi ei välttämättä ole alun perin tarkoittanut yhtä suurta aluetta kuin nykypäivänä, Saarnisto sanoo.
Petra Saarnisto muistuttaa, että kaikilla on oikeus spekuloida kielen ilmiöitä. Hän antaa siihen pari asiantuntijan vinkkiä.
— Kannattaa ensin selvittää, onko nimestä ollut käytössä muunlaisia muotoja. Niitä löytyy esimerkiksi Suomalaisesta paikannimikirjasta. Vanhoja asiakirjoja ja karttoja pitää tulkita, sillä ruotsinkieliset kirjurit eivät ole aina osanneet kirjoittaa suomenkielisiä nimiä siten, kuin ne puhekielessä on lausuttu, hän neuvoo.
Vanhojen nimien tutkimuksessa tarvitsee myös sekä kielihistorian että sukukielten tuntemusta.
Saimaa-nimen kehityksestä
Perusmuoto ”Saimaa” on todennäköisesti irronnut Saimas-nimen taivutusmuodoista (Saimaa|n, Saimaa|lla jne.).
Samalla tavalla on syntynyt pitäjän nimi Lappee (Lapvesi, Lapveelle > Lappeelle > Lappee).
Suomalaisessa paikannimikirjassa (2007) Sami Suviranta esittää, että taustalla voisi olla saamen kielen sana ”sápmi”, josta tulee myös nykysuomen sana ”saame”. Nimi olisi samansisältöinen kuin Suur-Saimaan toinen nimi Lapvesi, jonka taustalla on luultavasti sana ”lappi” tai ”lappalainen”. Selitys ei ole saanut varauksetonta kannatusta.
Lähde: Petra Saarnisto, Kotimaisten kielten keskus.