Teksti Helena Rissanen
Kuvat Mika Strandén
Kiivas tulitus rikkoi lauantai-illan rauhan runsas sata vuotta sitten Viipurissa. Kolmisenkymmentä punakaartilaista otti yhteen seitsemän suojeluskuntalaisen kanssa Pietisen puusepäntehtaassa. Viilari August Anderssonin johtamat punaiset etsivät ja löysivät aseita, joita jääkäri Kalle Matan joukko oli piilottanut tehtaaseen.
Ammuskelussa oli enemmän intoa kuin taitoa. Viipurin keskustassa Aleksanterinkadulla ohikulkijat yrittivät suojautua luodeilta, kun Mata joukkoineen pakeni lännenelokuvien tyyliin hurjasti ampuen punaisten saartorenkaasta. Tuloksena oli yhteensä neljä kuollutta.
Tästä alkoi historiantutkija Teemu Keskisarjan mukaan Suomen sisällissota.
— Pietisen tehtaan ammuskelu oli Sarajevon laukaukset pienoiskoossa. Vuodenvaihteessa 1917—18 paukkui monessa paikassa, mutta juuri Pietisen tehtaan kahakka johti ensin molemmin puolin maakunnalliseen ja sitten maanlaajuiseen liikekannallepanoon.
Kyse ei ollut uhrien määrästä. Marraskuun suurlakon aikana tehtiin 20 poliittista murhaa, mutta vasta Pietisen kahakka johti toimiin. Maaseudun suojeluskunnille lähti kutsu tulla rauhoittamaan Viipuria, ja 600 miestä vastasi kutsuun. Saman tien punaiset kokosivat joukkonsa.
Entinen Aleksanterinkatu on nykyisin leveä Leningradskij prospekt ja yksi Viipurin valtaväylistä. Taidemuseon kohdalla tien toisella puolella on vanha tehdasrakennus, jonka pihalla on pitkä punatiilinen piippu. Siinä toimi Pietisen tehdas, jonka portaikossa kohtalokas kahakka alkoi.
Tehtaan tiiliseinä on vielä kohtalaisessa kunnossa. Munalukolla lukitun kaksoisoven luota nousevat yläkertaan johtavat portaat, joilla ammuttiin sisällissodan alkulaukaukset.
Portaat eivät ulos näy, mutta vanhan rakennuksen edessä seisoessa pystyy kyllä aistimaan hitusen siitä tunnelmasta, joka sata vuotta sitten johti suureen tragediaan.
Tilanne Viipurissa oli Keskisarjan mukaan syksyllä 1917 äärettömän sekava. Öisin kahakoitiin ja ammuskeltiin, ja kadulla kulki aseistettuja miehiä. Rähinöinti ja vahingonlaukaukset olivat yleisiä.
— Kaupungissa oli hemmetisti erilaista kähinää, jonka keskellä ihmisten piti hankkia toimeentulo ja hoitaa mukulansa.
Tiedonvälitys oli Keskisarjan mukaan ainakin Itä-Suomessa korkeatasoista tammikuussa 1918. Työ-lehden toimittajat esimerkiksi kyttäsivät asemilla aina, kun junia kulki ohi. He haastattelivat rautatieläisiä ja matkustajia ja juoksivat saman tien kirjoittamaan.
Pietisen kahakan jälkeen mikään ei muuttunut kaupungissa yhtäkkiä. Seuraavana päivänä edellisyön sotijoita kerääntyi Salakkalahdelle seuraamaan jääpallo-ottelua. Viipurin bandyseura pelasi tasapeliin päättyneen ystävyysottelun helsinkiläisten HJK:n ja KIF:n yhdistelmää vastaan.
Suomen palloliiton asiamiehen raportin mukaan vajaan puolen kilometrin päässä luistinradasta punaiset ammuskelivat, mutta ”peli oli kumminkin siksi jännittävä, etteivät pelaajat enemmän kuin katsojatkaan välittäneet punaisten hommista”.
Sodan keskellä saattoi myös käydä katsomassa sellaisia elokuvia kuin Mustanaamio eli Kun kuolleet heräävät tai Urhea neekeri.
Kahvila Aristo oli auki ympäri vuorokauden, ja siellä virkistäytyivät niin lomailevat soturit kuin Ariston rintaman miehiksi pilkatut esikuntien ja virastojen työntekijät.
Nykyisin paikalla ei ole enää kahvilaa, mutta talo hienoine koristereliefeineen löytyy läheltä rautatieasemaa kolmikulmaisen puistikon laidasta.
Syksyllä 2017 Punaisen lähteen torilla kokoontuvat mitään pelkäämättömät pulut. Potkulaudalla parven läpi pyyhältävä vesseli ei saa laumassa aikaiseksi merkittävää liikehdintää.
Sisällissodan aikana tunnelma oli toinen, kun saattoväki lähti torilta Marseljeesin tahdissa viemään kaatuneita punaisia Papulan vuorelle.
Nykyisin vuoren iso linkkitorni vartioi paikkaa, johon punaiset sankarivainajat sodan aikana haudattiin. Vuori on jokaiselle Lappeenrannasta autolla Viipuriin tulevalle tuttu. Se jää vasemmalle puolelle tietä juuri ennen Papulan siltaa.
Sodan voittaneet valkoiset pitivät Papulan vuorta liian hienona lepopaikkana punaisille. Punavangit pakotettiinkin kaivamaan ylös tovereidensa ruumiit, jotka Keskisarjan tietojen mukaan kärrättiin Koirahaudoille ja ehkä myös Tammisuolle.
— Koirahaudoilla oli enimmäkseen haudattuina hevosten raatoja. Hautausmaa sijaitsee Pietarin tien varrella, ja sinne on pystytetty neuvostoaikana muistomerkki.
Papulan vuorelta näkyy vankila, jossa punainen terrori pääsi valloilleen. Monien sekalaisten vaiheiden jälkeen jäljellä oli kasa ruumiita, jotka aikanaan antoivat aihetta kostotoimenpiteille.
Mäeltä näkyy myös Papulan silta, jota pitkin valkoiset kuvittelivat pääsevänsä yllättämään punaiset ja valtaamaan Viipurin nopeasti 26. huhtikuuta 1918. Toisin kävi. Paikalla, missä iltapäiväliikenne nykyisin kulkee tiiviinä letkana, veti viimeisen henkäyksensä iso määrä valkoisia taistelijoita, ja Viipurin valtaus siirtyi.
Arkeen päästiin Viipurissa keväällä 1918 kiinni aika nopeasti.
— Ihminen on kuin rotta eli hyvä selviytymään kaikenlaisesta. Luulen, että toukokuun puolivälissä oli jo palattu arkirutiineihin, Keskisarja sanoo.
Hänen mukaansa verihuuruja ei haluttu myöhemmin muistella.
— Viipurissa ei kuitenkaan vaiettu tapahtumista samalla tavalla kuin vaikka Lappeenrannassa tai Lahdessa.
Esimerkiksi Viipurin Sorvalin hautausmaalle pystytettiin 1920—30-luvulla virallinen muistokivi osalle teloitetuista venäläisistä. Punaiset saivat myös luvan käydä koirahaudoilla muistamassa vainajiaan jo ennen talvisotaa.
Lähteenä on käytetty Teemu Keskisarjan teosta Viipuri 1918 (Siltala 2016). Kirja kuvaa Viipurin tapahtumia värikkäästi tavallisten ihmisten kohtaloiden kautta.
Ryöstöjoukkomurhan karu näyttämö
Las Vegasissa liki 60 ihmistä kuoli yhden tappajan luoteihin viime maanantaina. Sata vuotta aikaisemmin Viipurissa tarvittiin sata teloittajaa surmaamaan runsaat 200 venäläistaustaista tai sellaiseksi luultua.
Viipurin joukkoteloitus tapahtui sisällissodan loppuvaiheessa 29. huhtikuuta 1918 valkoisten joukkojen vallattua kaupungin punaisilta. Kyseessä oli historiantutkija Teemu Keskisarjan mukaan etninen puhdistus ja samalla valtava omaisuusrikos, oikea ryöstöjoukkomurha.
— Kaikki ruumiit putsattiin teloituksen jälkeen. Sormusten takia leikattiin vainajilta sormet irti, silinterihatut, frakit ja kultakellot vietiin. Tuhansien arvosta eri maiden rahoja siirtyi myös ryöstäjille.
Riikinruotsalainen majuri ja suurin osa rivimiehistä ei ymmärtänyt, että Viipuri oli kansainvälinen kaupunki, jonka noin 5 000 venäläisperäisestä asukkaasta suuri osa oli kaikkea muuta kuin punikkeja.
— Valkoisissa valtaajissa oli kyllä paljon sellaista porukkaa, joiden olisi pitänyt tajuta. Esimerkiksi Viipurin valtauksen suurin päällikkö, itäarmeijan komentaja, kenraali Ernst Löfström oli Saimaan kanavan päällikön poika, joka oli käynyt koulua Viipurissa.
Tapahtumiin vaikutti Keskisarjan mukaan myös se, että valkoiset joukot olivat uupuneita ja humalaisia.
— Sama ei olisi luultavasti tapahtunut viiden päivän kuluttua, kun kohmelotkin oli kärsitty. Viikon jälkeen kiihko oli jo ohi.