JYRI PAAVILAINEN
Matkiminen on todennäköisesti luovista töistä kaukana, vaikka Lappeenrannan
lasten ja nuorten kuvataidekoulun kevätnäyttelyn teema onkin tänä vuonna
Matkimustutka – tutkimusmatka. Sunnuntaina yleisölle avautuvaan näyttelyyn
on koottu lukukauden aikana syntyneistä töistä värikäs ja monipuolinen
kokonaisuus.
Kevään aikana tutkimusmatkoja on tehty muun muassa keskiaikaan, jota on
kuvattu laajasti mallipiirustuksen, lasitöiden, linnojen, pienoismallien,
keramiikan, musiikin ja soittimien kautta. Myös shakespearemaisia
pääkallosommitelmia on esillä useita.
Muita tutkimuksen kohteita ovat tulevaisuus, musiikki sekä maan ja veden
symbioosi. Lasten ja nuorten työt on pyritty jakamaan erilaisiin tiloihin
ikäryhmittäin.
Varsinkin pienempien lasten hellyttävät ja positiivisesti kritiikittömät
piirrokset ja maalaukset saavat paatuneemmankin sydämen heltymään.
-·Nuorempana itsekritiikkiä on vähemmän, ja se näkyy näissä maalauksissa.
Nämä saavat hymyn kasvoille, sanoi kuvataidekoulun opettaja Nana Vento.
Nuorimmat taiteilijat ovat 3-vuotiaita ja vanhimmat parikymppisiä. Suurin
osa käy kuvataidekoulussa kerran viikossa, pari tuntia kerrallaan. Laajan
oppimäärän opiskelijat puolestaan taiteilevat kaksi kertaa viikossa.
Lapsilta ja nuorilta
lapsille ja nuorille
Kaksi vuotta kuvataidekoulua käyneen Aino Nurmilaukkaan, 8, mielestä kaikki
näyttelytyöt olivat hienoja, mutta muutama suosikkikin löytyi. Varsinkin
keskiaikaista trubaduuria esittävä teos miellytti Ainoa kovasti.
Aino on pitänyt kuvataidekoulussa käymisestä paljon.
-·Hauskinta on, kun tehdään savitöitä ja maalataan, Aino kertoi.
Uutena elementtinä näyttelyssä on mukana lasi. Lasimaalauksia on tehty
varsinkin ryhmätyönä. Lapset ja nuoret ovat itse saaneet suunnitella ja
toteuttaa työt alusta loppuun. Myös luonnoksia suunnittelun alkuvaiheista
on esillä.
Näyttelyssä on esillä paljon ryhmätöitä. Lapset oppivat näin
työskentelemään toisten lasten kanssa, mikä auttaa elämässä eteenpäin.
Näyttelyn perusajatuksena on se, että lasten ja nuorten tekemiä töitä
esitellään lapsille ja nuorille.
-·Yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota niin, että lapsetkin viihtyvät
näyttelyssä, totesi kuvataidekoulun opettaja Arkadi Anishtshik.
Kun katsoo esitteillä olevia tulevaisuuden kulkuneuvoja, unileluja, noitia,
linnoja, eläimiä ja sommitelmia, ei voi olla ihmettelemättä lasten ja
nuorten luovuutta. Hymyn näyttely saa ainakin huulille.
¤·Kirjoittaja on Etelä-Saimaan harjoittelija.
III
Lasten ja nuorten kuvataidekoulun näyttely on avoinna yleisölle
25.5.-8.6.2003 arkisin kello 10-18 ja viikonloppuisin kello 11-17
kuvataidekoulun tiloissa linnoituksessa.
JYRI PAAVILAINEN
Kuvatekstit
Keskiaikaa. Pääkallosommitelmat kuvastavat yhtä näyttelyn vahvimmista
teemoista.
Trubaduuri. Minna Ala-Outisen teos miellytti Aino Nurmilaukasta.
Ensimmäistä kertaa. Lasi on uutena elementtinä kuvataidekoulun näyttelyssä.