PÄIVI VENTO
48 vuotta, 7 kuukautta ja 5 päivää. Siinä ihan tarkasti se aika, jonka Martti Kojo teki suutarin töitä Simpeleellä. Tästä ajasta hän toimi itsenäisenä yrittäjänä 32 vuotta, 4 kuukautta ja 29 päivää. Kun Kojo aloitti suutarin työt, elettiin sodan jälkeisissä tunnelmissa.
Vuonna 1946 Martti Kojo pääsi töihin kenkäkauppias Viljam Kaartisen verstaaseen. Kojo ja seitsemän muuta miestä istuivat pitkän pöydän molemmin puolin ja valmistivat sekä korjasivat kenkiä. Kaartinen itse toimi mestarina sekä huolehti myyntityöstä.
·Sodan jälkeen hain töitä niin tehtaasta kuin kunnastakin. Se että sai jotain työtä, oli silloin tärkeintä. Kun perehdyin suutarin hommaan, huomaisin, että aikaa menee tässä työssä mukavasti, Martti Kojo kertaa.
Kojo oli Kaartisen viimeinen palkallinen suutari. Ja ehkäpä siksi juuri hän perusti näistä suutarin taidot omaavista miehistä oman liikkeen Simpeleelle. Elettiin vuotta 1962. Vuonna 1994 Kojosta alkoi tuntua, että nyt hän saanut tehdä töitä kyllikseen, ikääkin oli kertynyt jo 68 vuotta. Tosin, se on jäänyt vähän kaivelemaan, ettei töitä tullut tehdyksi tasan viittäkymmentä vuotta…
·Silloin tuntui mukavalta jäädä eläkkeelle, Kojo muistelee ja tarkoittaa sitä, että työlle oli löytynyt jatkaja. Uusi suutari piti liikettä kuitenkin vain kolmisen vuotta.
Lipokkaat
rinnalla
Koko uransa ajan Martti Kojo on tehnyt kenkien korjaustöiden ohessa lipokkaita.
·Harmittaa, etten ole alusta alkaen laskenut, montako paria niitä on syntynyt, mies tuumii ja kaivaa muovipussista uusimman parin. Sen hän teki pari viikkoa sitten Rautjärven kulttuuriviikolla käsityökeskuksen työnäytöksessä.
Lipokkaiden tekemistä Kojo kuvailee tänä päivänä hänelle sopivaksi terapian muodoksi.
·Ja kun kotona nousee akkanen, silloinkin pakenen mummon mökille lipokkaiden pariin, Kojo kiusoittelee vaimoaan.
Lipokkaita ihmiset tilaavat ihan kotikengiksi, vähemmistö tarvitsee niitä tanhukenkinä.
Kun Kojo lopetti suutarin liikkeen, ihmiset tulivat edelleen ”vanhalta pohjalta” kyselemään, voisiko tilata lipokkaat.
·Stressiä en lipokkaista ota, vaan teen niitä ajan kanssa. Enkä ottaisi vastaan kerralla kymmenen parin tilausta.
Harkittu
laajennus
Viimeiset kaksikymmentä vuotta Kojolla oli korjaustilan ohessa myös myymälähuone, jossa oli tarjolla laukkuja, hansikkaita, vöitä, miehille jopa kenkiä sekä kaikenlaista mahdollista nahanhoitoon liittyvää tarviketta. Kauppa kävi yllättävän hyvin.
·Vasta ihan loppuvuosista saatoin havaita sen, että rautjärveläiset harrastavat Imatralla shoppailua.
Esimerkiksi naisten laukkuja Kojo myi niin tehokkaasti, että kaupparatsu jaksoi sitä ihmetellä joka kerta.
·Moneen otteeseen vuosien varrella kävi joku neuvomassa, että laajenna, laajenna, hanki isompi liiketila. Minä vaan jarruttelin ja olin jalat maassa, Martti Kojo muistelee.
Pitkän suutarin uransa aikana Kojon ja asiakaskunnan välille syntyi luja luottamus. Kun asiakas iski tiskille korjattavat kengät, suutari puntaroi asiakkaan kuulleen, mitä pitäisi korjata ja tärkeintä, mitä se maksaisi. Näin ei päässyt syntymään yllätyksiä.
Kun liike sulkeutui viideltä iltapäivästä, suutari vetäytyi takahuoneeseen vaihtamaan kantalappuja ja puolipohjia, paikkaamaan kenkien vuoria, ompelemaan revenneitä saumoja. Viimeisteli lipokkaat, nekin oli luvattu seuraavaksi päiväksi.
PÄIVI VENTO
Kuvateksti
Montakohan paria? Martti Kojoa harmittaa, ettei hän ole merkinnyt ylös tekemiensä lipokasparien määrää.