Savu houkuttaa ihmisiä Tervalaan

Myynnissä omapolttoisesta tervasta tehtyjä tuotteita.

PÄIVI VENTO

Melkein joka päivä kuutostien varrella, Lohelan kupeessa sijaitsevan Tervalan savupiipusta nousee savu. Se kertoo siitä, että tervamestari Jaakko Husu on töissä. Perjantaina uutta tervaa ei poltettu, mutta myymälävastaava Jaana Pekkanen-Halonen selittää, kuinka poltto tapahtuu.

­·Parhaimmillaan tervaa tulee 15 litraa kymmenen tunnin polttamisen aikana.

­·Ensin erottuu tervakusi, se on ihan virrallisesti tuon nimistä. Siitä pullotamme löylytervaa. Tervakusen jälkeen alkaa tulla puhdasta tervaa.

Vuoksen 4H-yhdistyksen omistamassa Tervalassa polttopuuksi ostettava mänty hyödynnetään alusta loppuun. Puusta irrotetaan kuorike, jota myymälässä myydään. Tervakusen ja tervan lisäksi polttoprosessi tuottaa vielä hyvää hiiltä.

Tervalan tarkoitus onkin esitellä tervan polttoa ennen ja nyt, sekä myydä tervaa sellaisenaan että siitä tehtyjä tuotteita.

­·Tämän kesän hitti on tervasta tehty saippua.

Tummaa saippuaa moni ensin katselee epäilleen, mutta heille Pekkanen-Halonen kertoo itsekin peseytyvänsä kyseisellä aineella päivittäin.

­·Enkä ole yhtään tämän ruskeampi tai mustempi, hän naurahtaa.

Jaana Pekkanen-Halonen kertoo ihmisten osaavan tulla Tervalaan paremmin juuri niinä päivinä, kun piipusta nousee savu. Mitä tuolla tapahtuu? Mennään katsomaan, tuntuvat tuumivan.

Tervanpoltossa käytettävä uuni on suunniteltu ja rakennettu erityistilauksena.

Lahjatavaraa

luonnosta

Tervalassa riittää ihmettelemistä, vaikka terva ei sankoihin tippuisikaan, sillä myynnissä on laajat valikoimat kädentaitoja. Ihmisille myymälätouhu on monesti yllätys, sekä Tervalan koko, sillä rakennus on sisäänkäyntiä lukuun ottamatta maan alla.

­·Olemme siis laajentaneet reviiriä pelkistä tervajutuista, mutta kuitenkin niin, että myynnissä on vain luonnonmateriaaleista tehtyjä tuotteita, Pekkanen-Halonen linjaa. Eniten on myynnissä hänen itsensä valmistamia sekä Raimo Halosen ja Kaivolan tilan tuotteita.

Vaikka tervantuotanto ei olisikaan käynnissä, Tervalassa leijuu miellyttävä tervan tuoksu.

­·Monet ostavat tervaa tervatakseen grillikatoksen, jotta siellä tuoksuisi mukavalle, Pekkanen-Halonen vinkkaa. Perinteisen veneen tervauksen lisäksi aineella käsitellään myös puutarhakalusteita. Hevosmiehet sanovat, että terva on paras lääke hevosen kaviovaivoihin.

­·Luonnon konsteja suosivat karkottavat tervan avulla muurahaisia.

Tervala avataan yleisölle aina toukokuussa, tänä vuonna aiotaan olla avoinna vielä syyskuu.

­·Tervanpoltto pitää kyllä aloittaa jo maaliskuussa, koska heti toukokuussa on aineen paras sesonki eli veneiden kunnostusaika. Kesän kuluessa myynti on sen verran hyvä, ettei sitä jää ihmeemmin varastoon kevääksi.

PÄIVI VENTO

Kuvatekstit

Itse tehdyt kyltit. Myymälävastaava Jaana Pekkanen-Halonen on valmistanut Tervalan kyltit. Teksti on kirjoitettu tietenkin tervalla.

Suosikki. Tumma tervasaippua on ollut kesän suosituin tuote. Ihmiset ostavat sitä paljon lahjaksi mennessään mökkivierailulle.

Tilava paikka. Tervalan koko ja muoto jäljittelee entisaikaista tervahautaa.

Sottaista jälkeä. Terva sottaa syntyessään, eivätkä paikat pesemällä puhdistu.

Kirjoittaja:
Päivi Vento