MATTI RIIHELÄ
”Lemiläisten veteraanien, naisten ja miesten, sodissa ja
jälleenrakentamisessa tehdyn työn kunnioittamiseksi. Kiitollisuudella Lemin
kunta 4.9.2003.”
Lemin kunnantalon pihaan pystytetyn Muistojen kiven teksti ei ole
pituudella pilattu. Pitkäksi ei ehtinyt venyä koko muistomerkkihanke.
Keväinen idea ja ajatus kypsyi kesällä. Torstaina oli vuorossa jo
muistomerkin paljastustilaisuus.
·Muistojen kiven perusajatuksena on kunnioittaa vielä keskuudessamme
olevan veteraanisukupolven työtä ja uhrauksia, kertoi kunnanhallituksen
puheenjohtaja Jarmo Tölski puheessaan juhlavieraille.
Kivi on tuotu Lemille itärajan takaa Muolaasta, läheltä kirkon pihaan
nousevia portaita.
Muistojen kivi -työnimi syntyi tämän vuotisella veteraaniretkellä.
·Kivi päätettiin hakea luovutetun Karjalan alueelta.
·Ykköskohteeksi nousi Muolaa, jossa kaatui eniten lemiläisiä viime sotien
taisteluissa.
·Kirkonmäen nykyinen nimi suomennettuna on ”Tosipaikka”.
·Talvisodan pääpuolustuslinja kulki Muolaassa, eikä sitä paikkaa koskaan
valloitettu suomalaisilta. Talvisodan päättyessä koko kirkonmäki oli aivan
raunioina, selitti Tölski taustaa ja historiaa seudulta, jolta kivi Lemille
tuotiin.
”Suomen nousu on
veteraanien ansiota”
Paikallinen Kyyrölän aluehallinto auttoi kiven toimittamisessa ja
viipurilainen Mihail Bistrov käytännön järjestelyissä sekä kuljetuksessa.
Nopea aikataulu onnistui.
Bistrov toi kiven paljastustilaisuuteen Kyyrölän aluehallinnon terveiset.
Hän muistutti veteraanien panoksesta sekä Suomessa että Venäjällä sotien
jälkeen.
·Veteraanien ansiota on Suomen nousu sodan jaloista maailman
kehittyneimpien maiden joukkoon, hän totesi.
Torstain valitseminen muistomerkin paljastuspäiväksi ei ollut sattumaa.
Aselevon solmimisesta tuli eilen kuluneeksi tasan 59 vuotta.
MATTI RIIHELÄ
Kuvateksti
Muistojen kivi. Lemin kunnantalon pihassa paljastettiin torstaina
muistomerkki veteraanisukupolvelle.