ILPO LESKINEN
Lappeenrannan Lönnrotin koulun sisäilman laatu selvitetään
mikrobitutkimuksella ja kyselyllä. Mikrobitutkimuksen ja sisäilmakyselyn
tulokset ratkaisevat, voidaanko koulunkäyntiä jatkaa suunnitellusti eli
helmikuulle saakka.
Ympäristötoimi on ottanut koulusta näytteitä ennen viikonlopun ja
alkuviikon tehopuhdistusta. Työterveyshuolto tekee koulun henkilökunnalle
sisäilmakyselyn ennen joululomia.
Tarkastusinsinööri Maija Ripatti ympäristötoimesta kertoo, että tarkoitus
on ottaa näytteet myös puhdistuksen jälkeen. Näytteet on otettava
pakkasella, jotteivät ulkoilman mikrobit ja homeitiöt sotke tutkimuksia.
Koulun päärakennuksen tehopuhdistus ja desinfiointi sujuivat
aikataulussaan. Koulunkäynti pääsi alkamaan keskiviikkona. 120 oppilasta
kävivät kaksi päivää koulua poikkeusjärjestelyin.
Apulaisrehtori Seppo Maukosen ensivaikutelmien perusteella siivous on
onnistunut ja koulun sisätilat ovat puhdistuneet.
MAAKUNTA sivu 7