ETTI KANTOLA
Lappeenrannan vesilaitoksen johtaja Hannu Mäkelä sanoo, että
kahvilatoiminta vesitornissa on ensi kesänä silkka mahdottomuus. Tornin
sisätilat ovat käyttökelvottomassa kunnossa.
·Sehän on ollut rakennustyömaana, kaikki ulkoseinät ja ikkunat on purettu.
Mäkelän mukaan sisätiloja ei suojattu tai viimeistelty, koska paikkaa ei
ollut tarkoituskaan jättää yritystoimintaan soveltuvaan kuntoon.
·Esimerkiksi wc-tilat olivat hyvin huonossa kunnossa, ja kalusteet
purettiin, koska käytössä oli rakennushissi niiden poistoon.
Vesilaitokselle ei ole tullut yhteydenottoja mahdollisilta kahvila-,
ravintola- tai muilta yrittäjiltä.
·Rakennustyöt jatkuvat sitä paitsi toukokuun loppuun. Tässä on vain
sydäntalvella pieni tauko.
Urakoitsija tekee keväällä vesitornissa ja sen ympäristössä siivoustöitä
sekä rakentamisesta aiheutuneiden jälkien peittelyä.
Vuokralaisen toivotaan
kunnostavan tilat
Mikäli vesitornin entiset kahvilatilat aiotaan ottaa jossakin vaiheessa
yleisökäyttöön, remontti on väistämättä edessä. Se taas vaatii kaupungin
päättäjien siunauksen. Remontin voi tehdä joko tornin omistava vesilaitos
tai tilojen vuokraaja.
Vesilaitosta uusi työmaa pian edellisen jälkeen ei tällä hetkellä
kiinnosta. Hannu Mäkelä kieltäytyy arvioimasta mahdollisten töiden
laajuutta ja kustannuksia.
·On niin paljon eriäviä näkemyksiä siitä, mitä siellä pitäisi tehdä.
Pintaremontin ohella Mäkelä nostaa tehtäviksi parannuksiksi keittiön,
varapoistumistiet sekä liikuntavammaisten kulkureitit.