Selkävaivoista kärsinyt Ville Kantee ei aio luovuttaa

Joutsenolainen mäkihyppääjä tietää, että huono hetki voi kääntyä hyväksi.

HEIKKI SAIRANEN

Joutsenosta kotoisin oleva mäkihyppääjä Ville Kantee aikoo vielä hypätä

mäkihyppääjien eliittiin. Kantee oli kaudella 1999-­2000 maailmancupissa

kuudes ja vuotta myöhemmin hän kuului Suomen MM-hopeamitalistijoukkueeseen,

mutta sen jälkeen tahti on hiipunut tuntuvasti.

­·Kun tökkii, niin se tökkii sitten kertakaikkisesti. Huipulta tulee kyllä

nopeasti alas, mutta ylöspääsy teettää töitä. Se on vaikeaa, Kuopiossa

harjoitteleva ja siellä myös asuva Kantee sanoo.

Kantee, 25, ei aio kuitenkaan luovuttaa. Joutsenolainen on edelleenkin

täysin rinnoin mukana mäkihypyssä. Vaikka Kantee ei viime aikoina olekaan

päässyt suuriin otsikoihin, motivaatiota riittää kyllä harjoitella.

­·Olympialaiset minulla on käymättä. Pitää tietysti olla realisti, mutta

samalla pitää olla myös tavoitteita. Se on kuitenkin sellainen homma, mikä

vaatii rahaa melko paljon.

Seuraavat talviolympialaiset järjestetään Torinossa vuonna 2006.

­·Huonoina hetkinä tulee joskus ajatelleeksi, että onkohan tässä mitään

järkeä, mutta tiedän, että jos pysyn terveenä, kelkka voi kääntyä ja se

kääntyykin nopeasti. Kärki ei ole kaukana. Se on pienestä kiinni.

Kanteen tippumisen syynä huipulta oli selkävaivat. Ne eivät haittaa

normaalia elämää, mutta vaikeuttavat sitten sitäkin enemmän hyppäämistä.

­·Ei minulla kipuja ole, mutta selän jäykkyys tekee ylämäen laskuasennon

niin hankalaksi, että se sotkee samalla koko tekniikan.

­·Jos kaikki olisi selässä kunnossa, tilanne ei olisi näin surkea. Selkään

pitäisi vain saada lisää liikkuvuutta.

Yksi kilpailu

sai riittää

Ville Kantee on osallistunut tänä talvena vain yhteen Continental-cupin

kilpailuun. Kun se meni niin sanotusti pommiin, Kantee ajatteli, että se

sai riittää.

Kuten sitten riittikin.

­·Hyppy ei ollut siinä kunnossa, että kannatti kilpailla. Ajattelin, että

antaa parempikuntoisten kavereiden hypätä.

Seuraavan kerran Kantee aikoo kilpailla maaliskuussa Kuopiossa, jossa

hypätään SM-mitaleista.

­·Jos sinne saisi hypyn samalle tasolle, millä se oli viime kesänä.

Mukana

japanilaistallissa

Kantee on hakenut uutta nostetta ilmalennolleen japanilaistallista. Team

Tsuchiyanin nimekkäin hyppääjä on Noriaki Kasai, joka rohmusi Val di

Fiemmessä kolme MM-mitalia. Kanteen mukaan tallissa on myös yksi yhdistetyn

mies.

­·Tallissa on myös sellainen lahjakas hyppääjä kuin Daiki Ito.

Kanteen valmentajana toimii Pekka Niemelä. Puijolla Kanteen hyppyjä

silmäilevät Ari-Pekka Nikkola ja Janne Väätäinen, joten asiantuntemusta

kyllä on.

­·En ole edes miettinyt sellaista, että jos hyppy ei alakaan kulkea. Toki

teen yhteenvedon tämän kauden jälkeen, mutta kyllä minulla on edelleenkin

motivaatiota jatkaa.

ES-ARKISTO/LEHTIKUVA

Kuvateksti

Huipulle takaisin. Ville Kanteella on vielä vakaa aikomus hypätä mäkieliittiin.

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen