Merimuistoja ja lievää salaperäisyyttä

SARI PULLINENJoutsenolaisten Aini Peuran ja Kaarina Luukkosen taidenäyttely Etelä-Karjal

SARI PULLINEN

Joutsenolaisten Aini Peuran ja Kaarina Luukkosen taidenäyttely Etelä-Karjalan Säästöpankin aulassa Lappeenrannassa esittelee kaksi melko erityyppistä taiteenharrastajaa.

Peura kokeilee erilaisia tekniikoita ja värejä ja maalaa yleensä ilman luonnostelua siirtyen aiheesta toiseen. Näyttelyssä hänellä on esillä grafiikkaa. Luukkonen puolestaan on pysytellyt vesiväreissä jo kauan, eikä aio niistä luopua, niin kuin ei luontoaiheistakaan.

Molemmat naiset tuntevat sormenpäissään tiettyä levotonta kihinää, elleivät ole päässeet työskentelemään pitkään aikaan.

Luukkosen kukkataulujen rinnalle syntyi viime kesän taidekurssilla Kotkan Kaunissaaressa meriaiheisia töitä. Saaressa oli paljon kiinnostavia polkuja ja vanhoja rakennuksia, joista moni siirtyi tauluihin.

­·Lapissa olen joskus valokuvannut maisemia ja maalannut sen pohjalta. Monesti myös palaan takaisin maalaamiini paikkoihin, Luukkonen kertoo.

Muumiot

lankulla

Aini Peuralle syksy on taiteen tekemisen lähtölaukaus. Siinä menee talvi huomaamatta, kun taiteilee.

­·Aloitan aina, kun tulevat pimeät ja rankkasateet. Silloin pitää saada paljon väriä paperille. Syksy sulkee pois muut menemiset, kun taas keväällä on virikkeitä rajattomasti. Kevääksi on ilo saada syksyn ja talven aikana syntyneet työt esille, Peura tuumii.

Peuran töihin on viime aikoina ilmestynyt egyptiläistä kuvastoa, kuten temppelikissoja ja muumioita.

­·Olen aina ollut kiinnostunut aikakausien aamusta ja primitiivisestä taiteesta kuten kalliomaalauksista. Ne puhuttelevat minua enemmän kuin muut.

Peura nauttii erilaisten materiaalien ja työskentelytapojen kokeilemisesta. Egyptiläinen uni I ja II on kaiverrettu sahatulle lankulle, ja kuvassa on näkyvissä lankun muoto.

­·Se on sellainen kajastus vaan, kun alan tehdä, harvoin minulla on mitään valmista luonnosta, Peura kuvailee.

Hänen töihinsä ilmestyy aina jostakin ihminen.

­·Minun tauluissani on lievää salaperäisyyttä, Peura huomaa.

III

Kaarina Luukkosen akvarelleja ja Aini Peuran grafiikkaa Etelä-Karjalan Säästöpankin aulassa 31.3. saakka, Valtakatu 23, Lappeenranta.

SARI PULLINEN

Kuvatekstit

Akvarelleja. Kaarina Luukkonen löysi uusia aiheita Kotkan edustalta.

Grafiikkaa. Aini Peura tutkii aikakausien aamua.

Kirjoittaja:
Sari Pullinen