Viikonloppu tuo Lappeenrantaan lähes tuhat työpaikkaliikkujaa

Ennätysmäärä osallistujia työpaikkaliikunnan festivaaleille.

KARI KRAUEL

Ensi viikonvaihteessa Lappeenrannassa järjestettäviin Työpaikkaliikunnan talvifestivaaleihin osallistuu ennätysmäärä liikkujia ympäri Suomea. Yli kahdeksansataa osallistujaa ja satakunta vapaaehtoista toimijaa valtaavat Lappeenrannan liikuntapaikat lauantaina.

Vaikka festivaalit kestävätkin kolme päivää, varsinainen liikuntapäivä on lauantai. Silloin festivaalipassin lunastaneet voivat osallistua eri puolilla kaupunkia järjestettäviin liikuntatilaisuuksiin.

Työpaikkaliikunnan talvifestivaaleille osallistuvilla on mahdollisuus tutustua noin pariinkymmeneen eri liikuntalajiin. Sen lisäksi kolmessa eri kohteessa, urheilutalolla, hotelli Lappeessa ja Huhtiniemen liikuntahallissa on messuosasto.

Festivaalin järjestämisestä päävastuussa olevan Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry:n puheenjohtajan Tapani Kaapron mukaan tapahtumalla halutaan herättää mielenkiintoa ihmisten keskuudessa omaan liikuntaan. Lisäksi korostuu liikunnan merkitys työelämälle.

Osa liikuntapaikoista

kiinni kuntalaisilta

Osa Lappeenrannan liikuntapaikoista ei ole Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimiston liikuntasihteerin Petri Ruotsalaisen mukaan ensi lauantaina avoinna kuntalaisille. Kokonaan suljettuja ovat Kisapuiston tekojää ja jäähallit, urheilutalon palloiluhalli ja Amiksen lämmitettävä tekonurmi kello 17 asti.

Myöskään Huhtiniemen laskettelurinne ei ole kuntalaisten käytössä lauantaina.

Vaikka uimahallissa voikin tulla tilanahtautta, ovat ne auki. Lappeenrannan uimahallissa ei hyppytila kuitenkaan ole kuntalaisten käytössä.

Myllysaaren sauna puolestaan lämpiää lauantaina vain festivaalivieraille.

Työpaikkafestivaalien suosituimmat lajit ovat ilmoittautujamäärien mukaan festivaalin projektisihteerin Mikko Ikävalkon mukaan hohtokeilailu, salibandy ja curling.

­·Niihin osallistuu jokaiseen 100­-200 osanottajaa.

Muita lajeja ovat muun muassa avantouinti, vesijumppa, sisäsoutu, ratsastus, luistelu, hiihto, circuit, erilaiset jumpat, kuntonyrkkeily, sulkapalloilu, lumikenkäkävely.

Mittaa toistaan osallistujat ottavat kilpailulajeissa, joita ovat jalkapallo, lentopallo, curling, kaukalopallo, hiihto, salibandy, sulkapallo, tiimirata ja pilkkionginta.

Osallistujista puolet tulee lappeenrantalaisista yrityksistä. 15 prosenttia tulee muualta Etelä-Karjalasta ja sama määrä tulee pääkaupunkiseudulta. Kaukaisimmat osallistujat ovat Yli-Torniosta.

Suomen Posti kustantaa parisataa osallistujaa. Myös Lappeenrannan kaupunki, UPM Kymmene, Sonera ja Lappeenrannan energialaitos lähettävät suuren määrän työntekijöitään tapahtumaan.

Yritykset

kannustavat

Suomen kuntourheiluliiton yhteyspäällikön Petri Rissasen mukaan haastattelututkimuksessa, johon osallistui 150 työyhteisön edustajaa, lähinnä henkilöstövastaavat ja pienemmissä yrityksissä toimitusjohtajat, todettiin, että työyhteisöt pääsääntöisesti tukevat työntekijöiden liikuntaa.

Alle sadan hengen työyhteisöistä 75 prosenttia investoi työntekijöidensä liikuntaa, kun taas yli sadan hengen työyhteisöt kaikki maksoivat ainakin osan henkilökuntansa liikunnasta.

Kolme työyhteisön edustajaa neljästä näki liikunnalla olevan merkitystä työkyvyn ylläpitäjänä. Siitäkin huolimatta, että osalle liikunnan harrastajista seurauksena oli sairaslomia.

­·Hyödyt ovat suuremmat kuin liikunnasta aiheutuvat haitat, Rissanen totesi.

Eniten työnantajat tukevat kuntosaleilla käyntejä (80 %), seuraavaksi uintia (56 %) ja joukkuepelejä (54 %).

Julkinen sektori käyttää tutkimusten mukaan 69 euroa yhtä työntekijää kohden, kun taas teollisuus ja muu yksityinen sektori yli 100 euroa.

Jokaisen osallistujan arvellaan keskimäärin jättävän Lappeenrantaan rahaa noin 100-­200 euroa. Siten tapahtumalla on myös suuri taloudellinen merkitys kaupungin liikeyrityksille.

Osallistujia kuljettaa nonstop-periaatteella kolme linja-autoa suorituspaikalta toiselle. Matkustaminen niissä ei maksa mitään kilpailupassia näyttämällä.

Kirjoittaja:
Kari Krauel