MATTI VEIJALAINEN
Imatrankosken liikekeskualueen keskelle rakentuva uusi tori valmistuu
käyttöön juhannuksen jälkeen.
Kaupungin rakennuttajainsinöörin Timo Salmen mukaan kalenteriin on merkattu
torin avajaisjuhlatilaisuus kesäkuun viimeiselle päivälle. Käyttöön tori
otetaan jo muutamaa päivää aiemmin.
Rakennustöiden aikana Imatrankosken torikauppaa on käyty Inkerinaukiolla.
Evakosta kauppiaat pääsevät palaamaan oikealle torille parahiksi pois Big
band-festivaalien tieltä. Kesän festivaalit järjestetään heinäkuun
alkupuolella.
Imatrankosken taksitolppa on myös tilapäisesti Inkerinaukiolla. Timo Salmen
mukaan taksin kanssa on sovittu, että se voi siirtyä uuteen tukikohtaansa
21. kesäkuuta. Taksin tilat valmistuvat torin kulmalle.
Salmen mukaan avajaisiin mennessä on määrä valmistua myös torialuetta
sivuavan uuden Einonkadun jatkeineen. Sama aikataulu pätee Olavinkadun ja
Kallenkadun valmistumiseen. Koskenpartaan kävelykadulta torille johtava
uusi Napinkaaren katu jää toriavaukseen vielä vajavaiseksi. Salmen mukaan
tämä johtuu siitä, että katuun rajaavan nykyisen K-kauppatalon purku alkaa
vasta elokuussa.
Torin rakentaminen kuuluu liikekeskusalueen niinsanottuun infraurakkaan,
minkä osapuolina ovat kaupunki ja NCC. Torin lisäksi urakkaan kuuluu
katujen rakentamista. Kokonaisuuteen kuuluu myös Olavinkadun pysäköintilaitos.
Liikekeskuksen uudesta tori- ja kaupunkiaukiosta tulee 2 500 neliön laajuinen.
MATTI VEIJALAINEN
Kuvateksti
Torityömaa. Imatrankosken uusi toriaukio valmistuu käyttökuntoon kesällä.