ETTI KANTOLA
Lappeenrannassa käydään viikonloppuna yhdet maailman kovatasoisimmista
kansallisista kilpailuista. Laji on pienoissähköautoilu.
Huone on ahdettu lähes täyteen nelikymmenmetristä rataa. Seinustalle mahtuu
kahdeksan kilpailijaa, jotka eivät äkkiseltään näytä tekevän mitään. Silmät
kuitenkin seuraavat autoja ja sormi käy nopeudensäätimen liipaisimella.
Kuuluu vinkunaa ja kitinää, pärinä ja pakokaasu puuttuvat.
Pienoissähköautoilun periaate on sama kuin tavallisen autoradan. Kämmenelle
sopivat autot etenevät kilpaa mutkia, kurveja, suoria, kallistuksia ja
kaarteita yhdistelevää väylää. Urassa kulkevaa autoa ei ohjata, mutta
kilpailija käskyttää sitä mahdollisimman vauhdikkaaseen etenemiseen
moottorin nopeutta säätämällä.
Insinöörin
unelmaharrastus
Auton ulkokuori on tarkka kopio urheiluautosta. Konepellin alla on
kuitenkin toisenlaista. Pienoissähköautossa ei oikeastaan ole konepeltiä.
Kun muovikorin irrottaa, jäljelle jää runko ja moottori. Moottori on
sormenpään kokoinen. Auto näyttää yksinkertaiselta, mutta
säätömahdollisuuksia riittää kuten isommissakin.
Kilpailijoille laji on ehdottomasti urheilua. Vaikka ajaminen ei kysy
kuntoa, auton rakentaminen vaatii sitäkin enemmän. Nuorimpia kilpailijoita
lukuun ottamatta harrastajat pyrkivät yleensä valmistamaan ajopelinsä itse
käsityönä. Kehittely, testaus ja huolto vievät aikaa enemmän kuin monessa
muussa autoilulajissa. Pienoisradalle valikoituu paljon korkeasti
koulutettuja miehiä ja etenkin insinöörejä.
·Jopa kolmasosa kilpailijoista on diplomi-insinöörejä tai opiskelijoita,
kilpailunjohtaja Matti Fyhr Anjalankosken Urheiluautoilijoista arvelee.
Auto rakennetaan aina radan, oman ajotyylin ja mieltymysten mukaisesti.
Hyvä työ palkitaan paitsi vauhtina myös helpotuksena huoltotöissä. Tässä
kilpailumuodossa kalusto kestää useimmiten maaliin saakka.
Rakentelun rooli näkyy myös kilpailupaikalla Lappeenrannan
seurakuntakeskuksessa. Kunkin kilpailijan varikko kulkee mukana pienessä
matkalaukussa, jonka sisältö on aseteltu pikkutarkasti pöydälle. Varaosat
mahtuvat kämmenen kokoiseen rasiaan.
Tärkeimmät varusteet ovat juotoskolvi, pienoisporakone, mittavälineet ja
teholähde moottorin testaukseen. Kalusto vastaa kellosepän työvälineitä.
Vauhtia,
muttei vaaraa
Radalla ajaa kerrallaan kahdeksan kilpailijaa. Finaalissa jokainen etenee
kutakin uraa viisi minuuttia. Viisiminuuttisten välissä on parin minuutin
tauko, jolloin asemia vaihdetaan.
Ajajia enemmän kilpailun aikana liikuntaa saavat nostajat, joita on radan
joka pätkällä. Nostaja toimii, kun auto ajaa ulos uraltaan. Puuha on
tarkkaa, sillä ajoneuvo pitää saada mahdollisimman nopeasti muita
kilpailijoita häiritsemättä takaisin omalle uralleen.
Pienoissähköautoilua mainostetaan halvimmaksi ja turvallisimmaksi
autourheiluksi. Siitä on myös iloa siinä missä mistä tahansa muustakin.
·Olen saanut harrastuksen kautta ammatin, kielitaitoa, päässyt
matkustamaan ja oppinut tekniikkaa ja kädentaitoa, summaa Fyhr,
kolminkertainen maailmanmestari.
Lauantaina alle 12-vuotiaiden suomenmestariksi ajoi Olli Kantamaa, toiseksi
Janne Kuusinen ja pronssia sai Markus Aallonen. Muiden sarjojen mestaruudet
ratkaistaan sunnuntaina.
PEKKA HÖLKKI
Kuvatekstit
Monta kilometriä. Nuorimmillekin finalisteille kertyi
suomenmestaruuskisoissa reippaasti ajomatkaa. Kamppailemassa Tomi Sorsa
(oik.), Juho Kiviniemi, Janne Kuusinen, Sami Mairue, Olli Kantamaa, Arttu
Salomaa ja Markus Aallonen.
Varikolla. Laihian Urheiluautoilijoiden Niklas Leppilahti huoltaa autonsa
takapään akselia. Autotallia ei tässä operaatiossa tarvita.
Pienoissähköauto
¤·Kiihtyy nollasta sataan reilusti alle puolen sekunnin.
¤·Huippunopeus Lappeenrannan hitaalla radalla 120 km/h. Yksi kierros kestää
nopeimmillaan alle 3,7 sekuntia.
¤·Auto painaa kananmunan verran, noin 65 g.
¤·Moottorin paino on 1020 g, huipputeho 1 hv.
¤·Jopa yli 200 000 kierrosta minuutissa.
¤·Valmiin kilpa-auton saa 300 eurolla. Osat ovat halvemmat. Nopeudensäädin
maksaa edullisimmillaan 50 euroa.